Hyvä loma, tosi hyvä

Loma alkaa lähestyä loppuaan, mikä tuo hiukan surua puseroon, mutta onneksi loma on ollut hyvä. Mikä kivointa, oon saanut ompeluhommia ihan valmiiksi asti!

 

Sain viimeinkin tyttöistettyä Mr. Gugulta tilaamani pusulaamapaidan! Kollari oli alun perin malliltaan varsin poikamainen, suoralinjainen, helmassa resori kinnaamassa paitaa vyötärölle kaksinkertaiseksi ja kaulus tissevälle ruumiinmuodolle aivan liian piukea. Purin helmaresorin pois ja käänsin sen yksinkertaiselle päärmeelle (onkohan toi ees oikee termi), leikkasin kauluksen veke ja käänsin samalla tavalla ja kavennus tapahtui kainalolähtöisesti: suurin poistokohta oli kainalossa, siitä sitten smoothisti kaventuen lantiolle ja hihaan. Mä tykkään tosi paljon ja viimeinkin pääsen käyttää tätä. Tänään jo päällä, kas näin!

 

 

 Piti laittaa yks kuva, jossa mulla on meikkiäkin. Värjäsin tukan uusiksi ja se on vähän tasaisemman ja järkevämmän värinen. Pitää ehkä sekoitella shampooseen suoraväriä hiukan, että saan pidettyä tyven värillisenä.

Tässä on eka yritys Kielo wrap dressistä. Tuli oikeen hyvä, mutta sit askartelin seuraavan tekeleen kaavoja niin innoissani sammakkoasennossa lattialla, että mekko repes halkion päältä ja eilen sitten lyhentelinkin sen polven päälle loppuvaksi. Ehkä se on jopa parempi niin, ainakin huomattavasti käytännöllisempi! Kangas on viskoosia Eurokankaan palapuolelta, sitä jäi vielä toista metriä ja se maksoi jotain kympin paikkeilla. Tunteja koltun kanssa kyllä kului ja sain hyvän käsityksen siitä, miksi kotimaiset vaatteet maksaa sen, mitä maksaa.

Tässä on Kielon kaavalla tehty toppi. Kangas oli mummon hamstraamista valtavista varastoista löydetty Marimekon sifonkityyppinen kangas, malliltaan Crash ja vuosimallia 1986. Oon vasta vuoden verran miettinyt, millaisen tekeleen uskaltaisin siitä tehdä, jotta hieno kangas ei menisi hukkaan. Nyt rohkaistuin ja tein siitä sitten tämän. Kaavojen sijoittelu kankaalle oli jokseenkin tiukka, jouduin lyhentämään toppia useita senttejä, jotta sain sen mahtumaan kankaalle. Naruja ei kankaasta enää mitenkään saanut, joten rupesin tutkimaan Saupartin aarrepussukkaa, josta löysin pari vaihtoehtoa nauhaksi ja Instagram-kuvan lähes yksimielisellä ja kolmeäänisellä päätöksellä päädyin punaiseen naruun, joka oli kyllä nappi valinta! Pitää vielä ostaa nudenvärinen aluspaita, jotta kehtaa ulkoilla ilman, että imeväisikäiset kaipaa likelle.

 

Lopputulemana muodostanen mielipiteen, että innostuin taas ompeluhommista JEE! Saatan jatkossakin ommella vain Named Clothingin kaavoilla, yhdet herkulliset pökät vois ainakin toteuttaa!

 

Loppuun vielä Päivän Päivi, hän kävi eilen kampaajalla ja on niin nätti, etten voi olla halailematta häntä <3



Kukkaräjähdys

Okei, myönnetään. Oon saattanut hiukan seota kukista.

 

Olen nyt kuluttanut kaksi lomapäivistäni haalimalla kukkia parvekkeelle, kotiin, ittelleni..

 

 

 Istutin meiän häiden kynttiläkippoihin jotain mulle tuntemattomia pikkukukkia. Katotaan nyt, kauan ne kestää tai että kestääkö ne ylipäätään.



Parvekelaatikoihin lätkäsin melko summanmutikassa lumihiutaleen, orvokin, ruusun, muratin, muratin, orvokin, daalian ja orvokin, tässä järjestyksessä.

Valkoiseen kippoon tuolla toisen lootan naapurissa istutin noiden pikkukippojen mysteerikukkasten paketin loput, jotka ei kukkinut. Tokkopa ne meidän pimeällä parvekkeella alkaakaan kukkia.

 Mietin myös, että voisin kukkaräjähtää kesäisissä häissä, koska sattui kirpulla näin passeli mekko vastaan! Mähän siis tunnetusti inhoon olkaimettomia mekkoja, koska ei niitä voi käyttää, mutta tää oli jotenkin erilainen tai sit oon vaan keväästä sekaisin. Huomasin myös, että mun vasen jalka on ihan surullisen tyhjä. Pitää ehkä sinnekin piirrätyttää jotakin.

 Täysin epäminämäinen paitatyyppi on tällainen sifonkinen kauluspaita. Mut vaimolta kysyin, et mites tää ja sit olinkin jo sovittamassa ja ostamassa. Mietin vaan intiaanikesää, mun sitten jo ihan pitkäksi kasvanutta tukkaa ja farkkusortseja tän kaverina, kun polkupyöräilen auringonlaskuun.

Vimottiseksi vielä kukkakimppu aamuiselta kauppareisulta. Oon haaveillut leikkopioneista vuosia, siitä asti, kun tajusin sellaisiakin olevan olemassa. Nyt rohkaistuin ostamaan niitä kukkapäissäni ja kimpussa niitä oli vaan kolme. Piti sitten ostaa kaveriksi vaaleanvihreitä ruusuja, kun ei oikein muutakaan sopivaa ollut. Ruusut oli niin kerrottuja, että ne näyttää jo valmiiksi vähän vanhoilta, mutta sehän onkin vaan hienoa, eiks? Olisin mielummin ostanut vähän vähemmän kerrottuja.

 

Nyt mä vannon itelleni, että kastelen näitä parvekekukkia säännöllisesti ja vaihdan leikkojen vedet joka päivä. Yleensä en jaksa tehdä kumpaakaan ja senhän tietää, kuinka siinä käy. En yleensä myöskään jaksa korvata niitä kuivuneita ja kuihtuneita kukkasia mihinkään. Nyt ei saa käydä niin.

 

Mitä me tykätään meiän kukkasista?

Täysin järjetön postaus meidän kodin tauluista

Mä muistan, kun Satu asui yksiössään ja pimeään aikaan tuijoteltiin sen jonkun naapurin ikkunasta sisään ja siellä oli koko seinäpinta-ala täynnä tauluja. Just siistii! Meiän ekan oman kodin seinille onkin ripustelu kaikennäköistä ja päätin sit kuvailla meidän tauluja.

Osittain kai tän tuimakatseisen tädin vuoksi vaihdettiin vaimon kanssa puolia sängyssä. Hän ei niin digaa. Mä tykkään tosi paljon tuosta värien käytöstä.

 Näitä dinopressoja oon kyl esitellyt aikaisemminkin, muistelen. Tilasin Etsystä ja kehystin ite. Me like!

 Kananmunataulu on ikivanha ja mua ärsyttää, kuinka se ei ole keskitetty.

 Veskissäkin opiskellaan, pihapiirin lintujen tuntomerkkejä ja nimiä, myös latinaksi. Mun lemppari on kielellisesti Bombycilla Garrulus.

 Olkkarissa sujuvasti rinnakkain omia väkerryksiä, vaimon taiteilijatädin maalauksia ja juliste- aivan aito Gustav Klimt

Nämä taitaa olla tuoreimmat tapaukset, meiän syntymävuositaulut kirpulta, olikohan ne 5 vai 6€/kpl

 



No siis semmosei. Joitain pitäs vielä ripustaa, on pitänyt vasta noin 698554 vuotta, muutama kukkalautanen, pari vihasta ukkoa ja kanavatyöpeurat. Katteellaan syssymällä.

Kiukkuinen merimies täällä moi

Tässä laulu, joka tiivistää viime päivien fiiliksiä melko napakasti.

 

Tiistaina multa poistettiin viisaudenhammas. Mä luulin, että ne nappaisi pois vasemman alaviisurin, koska se on ainakin tässä viime päivinä ollut se vittum.. häirikkö, mutta ei - ne kaiveli pois oikeen alaviisurin, joka ei ehkä muistikuvieni mukaan ole koskaan vaivannut. Pelkäsin operaatiota ihan pimeenä ja soittelinkin etukäteen, että vaadin huumausta ja tainnutusta, muuten en joko tule tai jos tulen, puren hammaslääkäriltä sormen irti. Esilääkkeeksi sain Dormicumia, joka pikaisen googlailun mukaan oli unilääke. Sain istuskella puoli tuntia rauhassa sen nielaistuani ja sitten hoiperella kidutuspenkkiin. Oli melkosen pölö olo. Muistan vain pieniä palasia sieltä täältä, muun muassa sen, kuinka itkin vain ihan vähän siinä penkissä. Jos verrataan jalkaleikkauksen hysteeriseen itku- ja paniikkikohtaukseen, niin oli siitä apua juu! Koko loppuillan olin ihan idiootti ja hyvin puuduksissa. 

 

Eka päivä leikkauksen jälkeen meni hienosti, en saanut suuta auki niin, että olisi päässyt puhumaan. Jouduinkin soittelemaan päivystykseen ja vonkaamaan ajan, jotta tohtori pääsisi kirjoittamaan mulle sairaslomaa. Hiljalleen suu alkoi aukeemaan, niin että pystyy jotain pientä ja pehmeää syömään ja kaiken ruuan ja juoman saa nauttia haaleana, koska kuuma ja kylmä vihloo. Vihlontaa toi myös ulkona liikkuminen, varsinkin pyörällä. Oli melkoisen muksaa polkasta vesisateessa 5 min lääkärikäynnin ja saikkulapun vuoksi.

 

TV:stä olen kattonut tuhatmiljoonaa jaksoa Näkijää, X-Filesia ja Gossip Girliä, että varsinainen sivistymisloma ollut tämä.

 

Kolmas päivä, tämä päivä.. PERKELE.

Jostain syystä koko päivä on mennyt sumussa, särkee päätä jostain otsan paikkeilta ja sen lisäksi oikeen puolen ylä- ja alahampaat, sekä oikea korva. Tänään myös päätin, ettei multa enää ikinä koskaan poisteta mitään saakelin hampaita, jollei niiden suussa oleskelu uhkaa henkeä.

 

Viime aikain parhaimmat kaverit, kipulääkkeet ja kylmäpussi. Nappasin kirjoittamisen alussa särkylääkettä, kun sattui ihan röyhkeästi, nyt alkaa olla mukavan pehmeetä ja melkein kivutonta. Hammassärky on kyllä saatanasta.

Vaimon ehdottama otsikko: AAAArgh en kestä, kun koira on niin creisi!!1!1! :D XD

Meillä on tälle kesälle yhdet häät (vasta yhdet!) ja kehitin lauantai-iltani ratoksi perinaisellisen mekkokriisin. Koitin selailla perusnellyjä ja -zalandoja, muttei oikeen lähtenyt sellaset olkaimettomat ja maksimissaan puoli pakaraa peittävät valkoiset rusettirömpsyunelmat, joten päädyin mietiskelemään, että jos kerrankin panostais ja kunnolla ja ostais jonkun kotimaisen design-mekkosen tai ompelisi ehkä itte, niin saisi ainakin tälle italialaistyyppiselle, metrin liian lyhyelle ja sittemmin vähän horisontaalisesti kasvaneelle vartalolle sopivan koltun. Noin puoli tuntia mietittyäni ja keksittyäni vain kaksi kotimaista merkkiä, Marimekon ja Ivana Helsingin, päädyin kysymään Salhalta apua. Sainkin linkkiä nettikauppaan, josta voisi löytyä erilaisia vinkkejä ainakin kotimaisista tekijöistä.  

 

Ihastuin päätä pahkaa tähän malliin, jonka bongasin tuolta Salhan linkkaamasta putiikista ja sieltä se oli loppu tilapäisesti, joten tilailin sen sitten merkin omasta puljusta.

 

Malli on mun mielestä ihastuttavan tyylikäs, mutta silti sopivan rento. Eniten ahdistusta aiheutti mun yli kaiken inhokkiväri: BEIGE. Mutta kappas, mekkohan myytiinkin kaavana, joten päädyin whatsappailemaan äidilleni paljon äidin nukkumaanmenoajan jälkeen intoa piukassa. Menin suorastaan jännittäen nukkumaan ja aamulla heräsin pöljänä ja ekana soittelin mamalle, että lähdetkö mun kans Eurokankaaseen heti tänään. Ei tarttenut kauheesti perustella, äitini on aina valmis ostelemaan.

 Kaava mekkoon maksoi siis 13e ja Eurokankaasta ostelin kuvassa näkyvän kankaan, joka on livenä paljon paremman näköinen ja myös mekon harjoituskappaleen kankaan ja köyhdyin näistä yhteenä 22,05e. Jos haluut säästää (ja menettää järkesi), tee se ite! Toinen hyvä puoli on se, ettei käy niin kuin viime kesäisissä häissä, joissa oli kaksi samanlaista, onneksi eriväristä, mekkoa veikatenkin HM:ltä.

Sen lisäksi käväistiin myös Sellon Anttilan loppuunmyynnistä, johon mentiin ihan vaan kattelee.

Sieltä löytyi varsin Salkkari-Monikamaiset erivärifarkut, joita arvoin pitkään, voisinko käyttää ja jaksaisinko sovittaa, koska ne Monikan housut on tosi oudot. Mutsi kuitenkin väläytteli noissa voi olla optinen laihdutusefektiä-korttia, joten kirmasin sovituskoppiin napattuani myös ylläni näkyvän paidan mukaan. Ei varmaan tarvi enää selitellä, että kaupat tuli. Jalkojen kapenemisefektiä ei toiveistani huolimatta ole havaittavissa, mutta järkeilin, että jos kympillä saa mukavan tuntuiset housut niin lähen tähän mukaan. Kuvausassistenttinä naamaa nuoleva koira on kyllä parasta, koska voi harhauttaa itseään kuvattavana ollessa ja unohtaa pönöttää tönkkönä ja vaikeena.

Voisin joskus kuvailla kaikki meidän parvekkeen puutarhatontut ja pystit, niitähän riittää, ainakin noin keskikokoisen parvekkeen mittasuhteisiin. Shrek on lukion muovailun kurssilla tehty ja sen nenän muotoilu oli ehkä miellyttävimältä tuntuva asia, mitä olen käsilläni tehnyt. 

Pistin viimeinkin kukkia parvekkeelle, alkaa näyttää keväältä. Vielä kun löytyisi riittävästi kivoja ja erilaisia kukkia parvekelaatikoihin, niin olisin tyytyväinen! Keksin kanssa vahingossa, että voisi istuttaa yksittäisiä orvokkeja noihin pieniin kynttiläkippoihin meidän häistä. Ehkä ensi viikonloppuna tai ehkä jo puolivälissä viikkoa, koska mulla on L O M A !

 

edit: jos en kuole viisaudenhampaan poistoon. Aivan mahdollisuuksien rajoissa!

Kaken yksityinen kirjakerho

Aattelin tulla tarinoimaan, kuinka nykyään meikäläinenkin lukee satunnaisesti taas kirjoja!

 

Tai lukee ja lukee, itse asiassa pääasiassa kuuntelen kirjoja, koska äänikirjat on suurinpiirtein hienoin keksintö sitten älypuhelimen ja bluetooth-kuulokkeiden, jotka päässä oon viimeiset pari vuorokautta hiipinyt ympäri kämppää.

 

 

Tehokuuntelussa on nyt ollut ehkä pisin ikinä kuuntelemani äänikirja He eivät tiedä mitä tekevät

TÖRKEEN HYVÄ.

Kantsii oikeesti kuunnella!

Jostain kohtalon oikusta oon kasvanut uskomaan, että kirjat ja leffat on sitä parempia, mitä vähemmän niiden juonikuluista tietää etukäteen, joten en ala tässä kirjaamaan mitään tiivistelmää stoorin kulusta, siis sehän pilaisi koko opuksen!

 

MUTTA se, mikä tässä kirjassa oli ihan parasta, oli erilaisten näkökulmien käyttö ja perustelut, miksi joku tyyppi kirjassa on mitäkin mieltä. Tämä mielestäni ajankohtaista juuri nyt, kun on juuri väännetty eduskuntavaalien tuloksista ja siitä, onko punavihreen kuplan elitistihipit vai maalla asuvat sivistymättömät persumoukat väärässä. Kaikkien tän keskustelun ääripäiden pitäisi mun mielestä kuunnella tahi lukea tämä kirja, josko siitä sais vähän pontta siihen, että vastapuolta vois ainakin yrittää ymmärtää. Asioilla on aina kaksi puolta ja keskustelemalla, aidosti ja oikeesti, voisi jopa ymmärtää toista puolta.

 

Ehkä se on sosiaalinen media, internet ja ATK joka keskustelusta on poistanut sen parhaan puolen, oman näkökulman laajentamisen. On niin helppo heitellä kommentteja asioihin ja jättää se siihen vastaamatta enää mitään takaisin. Tulee vaan huudelluksi se oma mielipide, tuputtamalla.

 

Lukekaa tai kuunnelkaa, saatte rahoillenne vastinetta!

 

Siirryin äänikirjahyllyni seuraavaan kirjaan. Oon ostellut kirjoja aina, kun niitä on Elisa Kirjasta jonkun kampanjan myötä saanut halvalla tai joskus jopa ilmaiseksi ja nyt päätin, että ne on aika kuunnella.

 



Ja tässä tämä upea valikoima: kolme ikivanhaa opusta, Leena Lehtolainen ja Taavi Soininvaara on ehkä hiukan liian dekkareita ja siis tylsiä tommosen mestariteoksen perään, Twilight ei varsinaisesti yhtään kiinnosta, koska pidän sitä tyhmänä ja pelkään että hurahdan ja Señor Peregrino kiinnostais, mutta lukija on tosi raskasta kuunneltavaa venyttäessään ihan vääriä sanoja ja UGH. Päädyin sitten Teuvo Pakkalan Lapsia-opukseen, koska se kestää alle kolme tuntia ja lienee kuunneltu aika nopsasti. Toistaiseksi en oo siitä vielä yhtä fiiliksissä, kun edellisestä. Aika ostella kohta parempia kirjoja, mutta onhan tuossa vielä 60 tuntia kuunneltavaa, että ei paniikkia!

 

Suositelkaa jotain! Dekkarit ei oo mun kuppi teetä, muuten uppoo aika lailla kaikki ja on dekkareissakin hyviä, ei sitä voi kiistää. Toinen ei-niin-lemppari on Danielle Steelemäiset megatyttöromanttiset stoorit, koska ne menee päähän ja arki alkaa tuntua liian pahalta.

 

Päivän eläinkuvat:

Yläkuvassa meijän Päpyli tänään, jolle pitäisi varata parturi ja jota aamulenkittäessä kippasin nurin harjun rinteessä ja polvia on särkenyt enempi ja vähempi koko päivän. Alakuvassa meijän Juuso, muistaakseni 14v villis, jonka kieli lurppaa ulkona suusta jommasta kummasta suupielestä, hän asuu siis mun porukoilla.