Tänään en ole töiden lisäksi tainnut tehdä mitään muuta, kun lenkkeillyt ja syönyt ja koska syömisestä olen jauhanut varsin paljon, en kehtaa siitä enää enempää jauhaa. Siispä vuorossa on Kaken aktivoitumisen lyhyt historia!
Juoksu on ollut mun unelmaharrastus jo vaikka kuinka kauan, mutta en vain vuosiin harrastanut sitä. Juoksu oli jotenkin mielestäni kadehdittava superihmisten laji ja ehdottoman siisti juttu, en vain pystynyt siihen, en sitten millään. Olen muutenkin ollut laiska jumppari, kunnes päässäni naksahti loppusyksystä 2009. Silloin huomaamattani päädyin lopputulokseen, että sohvaperunan elämän on loputtava ja lopetin kertalaakista tupakoinnin ja parin viikon kuluttua siitä aloin jumppailla. Ennen tätä niksahdusta kuljin melkein joka paikkaan autolla, joskus pyörällä, saatoin satunnaisesti sauvakävellä ja söin huonosti ja poltin melkein askin päivässä. Sain samassa rytäkässä kuulla kummitätini sairastuneen vielä syöpään, joten oman elämän siivoaminen puhtaalle pohjalle sai siitä melkoista lisäpontta.
 |
| Pari viikkoa vuodelta 2010, Heiaheian käytön alkutaipaleelta. Ja Kyllä! Tunnustan olevani niitä ärsyttäviä ihmisiä, jotka tekin olette kaikki blokannut, kun ette jaksa katsella niitä tuhansia Heiaheia-päivityksiä! |
Aloitin vain lisäämällä hyötyliikuntaa rutkasti, hiljalleen aloin lenkkeillä, aluksi kävellen myös turhia lenkkejä eli muutakin kuin töihin ja töistä kotiin. Vuoden vaihteessa uskaltauduin ryhmäliikuntatunneille ja sain pari kaveriakin hössötettyä mukaani. Painonpudotus mulla ei ole koskaan ollut vakavissaan tavoitteena, vaan alusta asti kyseessä on ollut vaan pyrkimys voida paremmin. Hommasin alkuinnostukseeni myös sykemittarin, jota käytinkin ensimmäisen kolmisen kuukautta kellon ympäri ja aina kun päivän kulutus ylitti 2000 kaloria, riemuitsin valtavasti. Vuoden 2010 aikana kävelin 296km, pyöräilin 205km ja juoksin vielä niin vähän, ettei lajia löydy mun heiaheian lajien top 5-listasta. Juoksu oli tässä vaiheessa vielä ihan hirveää pakkopullaa ja maksimisykkeillä rykimistä.
 |
| Me on käyty Lapissa asti harrastamassa, tässä liikunnallisen ihmisen ulkoiluesimerkki: istu pulkan kyydissä, kun ystäväsi vetää! No, totta puhuen, harrastimme viikon aikana, kävelyä, mäenlaskua, laskettelua, murtsikkaa, uintia, kuviokelluntaa, kuntosalia ja ehkä sulkista? |
Vuonna 2011 kilsat oli jo hienoissa uusissa lukemissa ja kävelyä oli harrastettu 308km, pyöräilyä 291km ja juoksua 182km. Lisäksi liikuntapäiväkirjaani väritti pääasiassa aerobic ja circuit training, toki mukana oli satunnaisena myös paljon Zumbaa, harvakseltaan Bodypumppia, kesäisin Tennistä ja soutua ja mitä ikinä voi melkein keksiä. Juoksukin alkoi jo luistaa ja viimeinkin oli päässyt jyvälle juoksemisen hienoudesta. Sykkeet sain pidettyä alle 160 suurimman osan ajasta ja saatoin vahingossa juosta aikomani viiden-kuuden kilsan lenkin sijaan kymmenen, hopsansaa! Ei se juoksemisen oppiminen vienyt tietoisella harjoittelulla kuin ehkä noin 100km ja vuoden päivät, meikä on hidas paitsi juoksemaan, myös oppimaan. Paras oivallus taisi tapahtua Espanjassa lomalenkkeillessäni syksyllä 2011, siitä se lähti rullaamaan mielihyvää tuottaen!
Vuonna 2012 liityin uudelle salille ja nyt olen vähän hukassa, että millä tunneilla alan käymään, koska olen sen tyyppinen ihminen, että tarvitsen säännöllisen ohjelman, jonka mukaan mennään, eikä meinata, koska muuten jää optio lintsata. Lisäksi Tomi on pitkään vaatinut mua jumppauttamaan myös häntä, eli nyt mei lenkkeillään Tomin kanssa kolme kertaa viikossa. Ostin Me Naiset Sportin, jossa oli hyvän näköinen juoksuohjelma, oli kolme erilaista, joissa tavoite km-määrä oli 5km, 10km tai 20km. Arvottiin pitkään, mikä ohjelma otetaan, päädyttiin kymppiin ja mentiin lenkille lukematta ohjetta ja se vähä, mitä siitä muistettiin, ei ainakaan toteltu.
Tässä on mun viime viikon liikunnat, jos en ole mitään unohtanut (edit: huomasin heti, että loppuviikon pyöräily on ainakin väärällä päivällä, se oli kai oikeasti lauantai!)
Viime viikolla herättelin lenkkikuntoa ja rakastuin syvästi taas Bodypumppiin. Tällä viikolla ohjelmassa onkin kolmen vartin lenkki ma, ke ja pe ja ti ja to pumpataan rautaa pienessä ja hikisessä kopissa tuoreimpien hittien tahdissa. Pumppi on siitä ihana laji, että siinä tunnin aikana saa ja pitääkin vetää itsensä niin piippuun, että painojen tankojen paikoilleen vienti on endorfiinien vallassa ja täristen tapahtuvaa hapuilua. Pumpin jälkeinen lihaskipu on jotain mistä toki valitan suureen ääneen, mutta myös sisäisesti nautin valtavasti, koska tiedän tehneeni jotain. Lenkkeilyssä mennään vielä hissuksiin - yritän ottaa alkua iisisti, ettei tulisi penikka- tai piriformisvaivoja, molemmista on meinaan visuja pelkoja persiissä. Juttelin tänään kipitellessäni Tomin kanssa, että ensi viikolla voisi yrittää juosta kaksi kappaletta 45min sykkeeltään keskitason lenkkiä ja yhden sitten reilusti pidemmän matalammilla sykkeillä. Täytyy ehkä vongata, että tuo vaimo vie meidät vaikka 15km päähän kotoa autolla, jotta on pakko juosta koko pidempi matka, eikä tule hinkuja oikasta pikaisemmin kotiin. Ainoa mikä alkavassa liikuntaviikossa ahdistaa, on se, etten ehdi nähdä muita kavereita liikunnan lomassa kuin lenkkikaveriani Tomia, jonka naapurit muuten luulee mua jo sen emännäksi, kun norkoan säännöllisesti juoksuhousuissani siellä rappukäytävässä. Salille ei ole kukaan mun kaveri halunnut liittyä, koska kyseessä on määräaikaissoppari ja kk-maksuihin perustuva hinnoittelu. Toisaalta ymmärrän ihan hyvin sen, mutta olisi se niin paljon kivempi sinnekin lähteä, jos olisi se sosiaalinen paine siinä, että
pakko mennä, koska on sovittu. Toistaiseksi ei auta kun piiskata itseä!
