keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kolme ja puoli vuotta sitten

Kahlitsin itseni palkkatyöhön ja kaupunkiini ostamalla asunnon. Kulutin vuoden 2008 kesäloman remontoimalla. En suosittele kenellekään. Tahtoisin kuitenkin jakaa kanssanne pari kuvaa maailman uskottavimmista raksaäijistä!

Tässä ruuvataan keittiöön seinälevyjä paikoilleen
Ostin siis isovanhempieni asunnon, jossa oli asunut myös veljeni perheineen hetken aikaa. Kämppä on rakennettu 1979 ja oli alkuperäisessä kunnossa. Mamma ja pappa oli pitänyt paikat tosi siistinä ja hyvässä kunnossa, mutta - ylläri! - 29 vuodessa materiaalit kuluu. Lisäksi pappa oli vetänyt röökiä koko ikänsä parvekkeen oven suusta, kun ei ulos päässyt liian korkean kynnyksen vuoksi, joten kaikki kattopinnat oli nikotiinirasvassa.

Tottahan toki mä törysin itteni ruvelle. Ranteet auki vaan!
Kaiken kaikkiaan mei tehtiin tämä : maalattiin katot pariin kertaan, maalattiin kaikki seinät, laminoitiin lattiat, maalattiin ovet, ovenkarmit ja ikkunanpuut ja purettiin keittiö, maalattiin osaset uusiksi, uusittiin pari kaappia ja järjesteltiin ne eri järjestykseen uusiksi ja laatotettiin keittiöstä kaappien välit.

Tässä meidän keittiö! Oon poikain bändin maailman kovin fani, kun mulla on faniseinämaalaus!
Toi ovien maalaaminen oli superrasittavaa, se vei hulluna tilaa. Niskatukka on remppaässän, Sannin.
Silloin oli kesä kauneimmillaan ja me.. me oltiin 52m2 kämpässä koko kesäloma!
Mut siisteintä kaiken pöllyn ja paskan keskellä oli se, että kun se lopulta alkoi lähestyä loppua ja sen oli itte tehnyt (tietty oli apumiehiä, jopa osaavia). Omaan ja oman maun mukaan sisustettuun kämppään muuttaminen oli aivan käsittämättömän siisti fiilis.

Women with power tools!
Tietysti kämppä on vuosien saatossa muokkautunut muuttokunnosta hiukan, ihmehän se olisi, jos ei. Nyt paikat alkaa jo näyttää hiukan kuluneiltä ja mun tekisi mieli maalata olkkarista pari seinää eri värisiksi, koska täällä on tosi pimeää. Näiden lämpimän väristen seinien kääntöpuolena on se, että ne imee kaiken valon. Tarkoituksena oli valita seinien väriksi sävytetty valkoinen, mutta näistä tuli ihan pinkit, hups. No niiden kanssa on elelty nyt jo joitain vuosia ja kesä on tulossa, ehkä mä pärjään näiden kanssa.

Tässä meitin makkari. En ikinä vois asua valkoisessa kodissa.
Joskus, jos saisin siivottua, voisin ottaa nykykuvia. Saapa nähdä, kauan tuo ottaa aikaa, itseni tuntien voidaan puhua pitkistäkin ajoista, että saadaan ensin siivotuksi tämä luukku ja sitten vielä aikaiseksi jotain kuvia! Noooh, aika näyttää. :>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro joku juttu!