Mun hoodit

 Me asutaan ehkä yhdessä ulkoapäin rumimmista taloista näillä kulmilla. Eipä Lohja kyllä muutoinkaan kauneudellaan mitään palkintoja ole tainnut keräillä, mutta kuinka viehättäviä on 70-luvun elementtikerrostalot? Ei ne ole.

Mut ehdoton etu meiän kodin ympäristössä on maisemat. Alempi kuva on meidän etupihalta ja ylempi on kodin yläpuolella olevalta harjulta. Ennen etupihan näkymää pilasi ryteikkömäisesti kasvavat puut, mutta sitten joku taho päätti siistiä ne. Oon todella iloinen siitä, meillä on järvinäköala partsilta ja makkarista ja nähdään puoli kaupunkia yhdellä silmäyksellä. Auringonlaskut näyttää vielä noin kolmesataa kertaa siistimmältä livenä. Hölisen varsinkin kesäisin jeesuspilvistä, mikä tarkoittaa siis sitä, kun pilvien takaa heijastuu valoa niin, että voi minä hetkenä hyvänsä kuvitella itsensä jeesuksen astuvan sieltä pilvein välistä esiin. Tuona kuvausiltana oli vähän sellainen viba, ainoo, että pilvien alapuolella näkyvä taivaanranta oli kirkkaan oranssi.  Talviaikaan, jos ei ole pilviä, näkyy tähtiä välillä ihan törkeen hyvin. (no näkyyhän niitä varmasti muinakin vuodenaikoina, mutta talvella on muuten luonto niin ankeessa kunnossa, että katse suuntaa ylös) Koiralenkeistä ei meinaa tulla mitään, kun vaan kuljen kaula pitkänä leuka koholla ja välillä näpytän luuria kattoakseni tähtikarttoja ja bongaillakseni uusia tuttavuuksia.

Tarinan opetus: Aina on nättii, eti se ympäriltäsi.

Sunnuntai

Sunnuntait on jotenkin ahdistavia ja masentavia päiviä. En tiedä, mitä sunnuntailla pitäisi oikeastaan tehdä. Jos sunnutaisin tekee liian kivoja juttuja, aika kuluu liian nopeasti ja on tietysti liian nopeasti maanantai. Toisaalta jos sunnuntain kuluttaa sohvan pohjaa kuluttaen ja loppumatonta tv-maratonia luukuttaen, menee sunnuntai hukkaan. Ehkä parasta onkin kuluttaa sunnuntait tekemällä asioita, joita tulisi tehdä, mutta jotka ei ole liian hauskoja.

Tänään tein juuri niin.

Katsoin aamulla ensin Docventuresin viimeisen jakson Hymyjen maa, joka oli sivumennen mainiten erinomaisen loistava aloitus sunnuntaille, miksei se toki muinakin päivinä toimisi. 

Sen jälkeen reipastuin ja totesin, et nyt on tehtävä jotain. En vielä tiennyt, mitä se olisi. Ei tehnyt mieli luopua pyjamasta ja käyttää koiraa ulkona, koska sittenhän pitäisi pukea päälle oikeat vaatteet. TV:n tallenteiden parista pois peruutellessani tv:ssä pyöri Suomen kaunein koti ja kaaoksen keskellä mua alkoi ahdistaa entisestään. 

Aattelin, että pistän hiukan pyykkiä pyörimään ja samalla siivoan kenkähyllyn. Kenkähyllyssä oli kuitenkin myös paljon muuta kuin kenkiä, muun muassa pipoja ja kaulaliinoja, jotka piti ängetä omiin laatikkoihinsa, jotka oli myös siivottava. Makkarissa pyöri villakoiria, joten oli tartuttava imuriin ja luuttuun. Loppupeleissä päädyin puunaamaan koko kämpän ja kun lattiat kerran pesee, joutuu myös ottamaan matot pois. Mattojen alta paljastui ei kyllä lainkaan yllätyksenä meidän kamalassa kunnossa olevat laminaattilattiat, jotka on täynnä naarmuja, kolhuja ja railoja. Muistin nähneeni makkarin askartelulaatikossa vahaliituja ja nappasin ne ja aloin värittelemään kolhuja piiloon. Laitoin myös kauppareisulla olevalle vaimolle viestiä, notta tuo saksanpähkinöitä, joita twitterissä suositeltiin moisille kolhuille. Kun koko kämpän tavarat oli jo levällään ympäri olohuonetta ja keittiötä päätin raahata ne eri paikoille, kun mistä ne olivat lähteneet.  Siispä meillä on uusi järjestys olohuoneessa.

Uusi järjestys on ainakin sillä lailla eri hyvä, että sohva, jossa koira monasti pötköttelee, on kämpän valoisimmalla paikalla. Siispä hänestä saa muutakin kun musta möykky-tyyppisiä kuvia.

Eilen oli Tuulin yllärikolmekymppiset, joihin pukeuduin näin. 

Siivosin myös vessan ja päätin pestä eteisen maton. Makkarin matotkin pääsi takaisin paikoilleen, koska Päivin juoksut taitaa olla menneen talven lumia. Nyt on takki ihan tyhjä ja väsynyt koko muikkeli ja tekisi mieli vaan istua ja katsoa sitä tv-maratonia, jota aamulla vältelläkseni aloitin koko rumban.

Kuinka monet Air Maxit saa ostaa?

Päädyin ostamaan Amsterdamin reissusta Niken Air Maxit. Käytiin Albert Cuyp Marketin jossakin putiikissa, jossa oli ihan mahdoton määrä eri värejä ja kuoseja. Bongasin valtavat hienot yksilöt, mutta niistä ei löytynyt oikeaa kokoa. Löysin toiset ihan melkein samanalaiset, joista ei meinannut löytyä kuin yksi oikean kokoinen kenkä. Noin kolmen vartin hakemisen jälkeen löytyi myös vasemman jalan kenkä, samassa koossa.

Vaihdoin jo toiseen nauhat, koska kengät on makuuni ehkä sittenkin hiukan liian pinkit. Vihreet nauhat ois parhaat, mutta niiden vuoksi pitäis mennä kellariin.

Päädyin sitten Niken sivuille värittämään ihan vaan huvikseen Air Maxeja omilla väreilläni. Nämä kahdet oli ekassa aallossa. Eri malliset kengät kyseessä, toiset on verkkomatskua ja toiset varmaan samanlaisempaa kun ostamani pinkit, ehkä. Vaimo antoi luvan tilata customit, joten kävi tuli persiin alle. LUPA!

 

Jatkoin kuitenkin värien pyörittelyä ja jotenkin aivot niksahti kevät-asentoon ja keltaisen ja mintunvihreän yhdistelmä alkoi viehättää ihan valtavasti. Pohjan väriä vekslailin noin 162 kertaa tämän ja hiukan harmaamman välillä, enkä oikein vieläkään tiedä, kumpi on parempi.

 Harmaammat on paremmat takaa, mutta sivusta taas vihreämmät.

 

Sitten keksin, että kannattaakin ehkä selata alea. Nyt haluan monet. KAIKKI.

 

 

Kuinka monet samanmalliset lenkkarit saa siis tilata? 

Super-Kake

Mulla on tänään vähän superolo!

Menin eilen illalla nukkumaan ajoissa, olin sängyssä jo ysin maissa  lukemassa käsittämätöntä kouluprujua ja heräsin aamulla 6:20 aivan pirteänä. Tänään Salha on tituleerannut mua google-diagnoosien tohtoriksi, minkä otin hirmuisena kunnianosoituksena ja haluaisin suurin piirtein päivittää sen CV:hen. 

Sen lisäksi päätin aamulla, ettei tänään ketuta ja jos rupee näyttämään siltä, että fiilis lipsahtaisi vitutuksen puolelle, katon vaan tätä ja paha mieli menee välittömästi pois.

Tänään söin lounaaksi herkkupunajuurilaatikkoa, joka näytti tältä:

Kyllä ruoka on kivampi syödä, jos se on aniliininpunaista! Resepti tälle löytyy täältä, joskin vaimo höysti soppaa pavuilla ja osan fetasta korvasi raejuustolla. Lämmin suositus punajuuriruoille! Aamupalaksi söin paahtoleipää, jossa oli päällä vuohenjuustolevitettä, puolikas avokado, juustoa ja tomsua ja sekin oli jotenkin mahdottoman hyvää. Välipalaksi oon massuttanut pitkin päivää pähkinöitä. Hyvä ruoka = niiiin paljon parempi mieli!

Kävin eilen ripsinaisen hoteissa luopumassa lisäräpsyttimistäni. Nyt mulla on fiilis, että näytän lähinnä kalalta tai pojalta tai poikakalalta, mutta oon silti tyytyväinen luopumispäätökseeni. On niin paljon kivempi, kun saa hinkata naamaa pesuhommissa ihan miten vaan ja voi meikata paljon iisimmin ja saa vielä sen meikin joskus irtikin naamasta. Nukkuminenkin on helpompaa, kun saa hinkata naamaa tyynyyn ihan niin rajusti, kun tahtoo. Nyt käyttelen sitten vimmatusti ripsiseerumia, jotta saisin omat normaalit räpsyni takaisin. Mut eipä näillä nysillä tuu ripsenjälkiä rilleihin!

Sain myös eilen palautettua tämän viikon keskustelutehtävän moodleen, opintopäiväkirjahommat on vielä rästissä, mutta niiden palauttaminen on vasta kurssin lopuksi, niin en oo paniikissa. Sen lisäksi sain luettua toisen matskun jo kokonaan eilen. Vaatiihan se vielä epäilemättä noin kaksitoista lukukertaa ennen kuin alan ymmärtää siitä yhtään mitään, mut hei - yks on jo alta pois!

 Ostin uuet työkengät matkamessuilta, josko nyt sit paljasjalkatossuilla jaksaisin seistä koko päivän tai edes lähes koko päivän. En tiedä, kuvittelenko, mutta mulla on jotenkin ryhdikkäämpi olo, kun näissä tossukoissa käpyttelen ympäriinsä. 

Sunnuntaina löyty kirppikseltä uus villakangastakki. Takki maksoi 8 euroa ja oli aevan mahottoman nyppyinen alunperin. Surruuttelin sitä hyvän tovin nypynpoistajalla ja sain siitä melkein kuin uuden. Me like! Takki pääsee ehkä maanantaina mun mukaan Hollannin reisulle, paiti jos ennusteiden mukaan sataa koko ajan, niin sitten joutunee ottamaan myös vettäkestävän kuoritakin.

Maanantaina säikyttelin koiraa myös ilmestymällä suihkun jälkeen kylppäristä naama valkoisena. Räpsin siitä ilahtuneena ittestäni kuvia. Koira peljästyi ja puikki häntä koipien välissä karkuun, kunnes rupesin juttelemaan sille. Sit se suostui tulemaan takaisin. Eilen muuten leikattiin koiran kynnet ja hän pyöri kun väkkärä: ei kai hieno neito halunnut luopua millään pitkäksi kasvattamistaan kynsistä. Kahden ihmisen kädet tarvittiin ja lisäksi hiukan laulua: koira rauhottui sätkimästä vasta kun laulettiin sille vaimon kanssa kuorossa laa laa lallallalaa, hyppää messiin hei, parhainta seuraa saat, smurffit on okei
Oli siinä naapureilla ihmettelemistä.

Viikkokatsaus

Meillä on ollut aika erikoinen viikko. Erikoista siitä on tehnyt pääasiassa kaksi asiaa: ensimmäiseksi, aloitin opiskelut Turun Yliopistolla avoimesti etänä, aiheena kulttuurihistorian perusopinnot (25op). Toisekseen ja ensimmäisestä johtuen, mä en ole katsonut telkkaria ennen perjantai-iltaa sekuntiakaan, koska olen vaan pakertanut kouluhommien parissa. On melkoinen täräytys alkaa opiskelemaan kymmenen vuoden tauon jälkeen (myynnin ammattitutkintoa ei lasketa, se nyt oli sellaista turhanpäiväistä läpsyttelyä) ja vielä akateemisia opintoja, jotka tuntuu olevan aivan oma maailmansa. Viime maanantaina materiaalien paljastuttua netissä tartuin heti tuumasta toimeen. Luin kahta artikkelia eli noin neljääkymmentä sivua yli kaksi tuntia, enkä ymmärtänyt asiasta mitään. Perään heti otin luovan tauon ja menin koiran kanssa ulos ja takaisin tullessani kaikeksi yllätyksekseni kykenin kertomaan lukemastani jonkinlaista referaattia vaimolle. Sittemmin olen lukenut kaikki neljä tekstiä useampaan kertaan ja oon jo melkein kartalla, myös tehtävät on tehtynä! Jee! Aloitin jo lukemaan ensi viikon kuivimman kuuloista tekstiä, aiheena konteksti ja kontekstuaalisuus, mutta se lipsahti päikkäreiden puolelle. 

Viime viikon sunnuntai oli aktiivisuuspäivä, käytiin Nummelassa kirpparoimassa ja siitä sitten kaupoilla. Löydettiin Jyskistä kenkätelineet ja ollaan päästy eroon eteisen kenkämerestä! Kenkätelineet oli vähän tylsät alunperin, joten nohevana nuorena naisena otin sudin käteen ja maalailin kenkätelineeseen raitoja. Siinä se on paikoillaan, eikä raidat liiemmin näy, mutta hyvä on.  Mulla oli mukana kiva kuvausassistentti, joka suostui käväisemään pikaisesti kuvissa, niin että parhaimmillaankin ikuistin vain pyllyn (kts ylempää kuvaa esimerkkinä tästä). 

Torstaina uskaltauduin jo jumpallekin yhä jatkuvasta viisurisärystä huolimatta! Tehtiin vain 100 askelkyykkyä, 100 sivukyykkyä, 50 ilmakyykkyä, 50 jalkojen nostoa suorin jaloin istuen ja 50 yhden jalan lantionnostoa. Mä kävelen kuin puuhevonen. Tai zombie. Piti mennä jumpalle myös lauantaina, mutta skippasin ajatuksen, koska meidän auto oli lainassa ja koska en melkein päässyt sängystä ylös. Toivottavasti huomenna on vähän iisimpi meno. 

Vaihdettiin kodinkunnostus ja -siivouspuuskassa myös sohvan päällinen, tällä kertaa sain vaimosta avun, mutta tuntuihan tuo silti yhä painilta. Meidän sohva on nyt taas vihreä ja jotenkin sopii paremmin mun pirtaan. Kaitpa mä vaan olen kotoisimmillani värioksennuksen keskellä ilman mitään tyynenharmaita tekstiilejä. Kattelin jopa netistä, että pitäisikö ostaa kolmas sohvanpäällinen, jotta olisi taas ihan uusi sohva, mutta skippasin ajatuksen hyvin nopeasti huomattuani niiden maksavan kevyesti toistasataa ja nehän oli melko rumia. 

Kodinlaittovimma on iskenyt, ei tässä voi muuta todeta. Hauskaa viikon ihmiskokeeni, eli opiskelijaelämäni, keskellä on ollut huomata se, että kun pitäisi tehdä kouluhommia tai tekee joskus jopa tekee niitä, eikä katso vain telkkaria, on huomattavasti helpompi nousta ylös ja siivota jälkensä. Meillä on siis yhä siistiä, vaikka siivottiin viime viikonloppuna! Historiallista, kerta kaikkiaan.

Perjantaina vaihdoin vapaalle ja päätin katsoa Uusi Sherlockin nauhalla olevat jaksot. Niitähän oli katsomattomia vain kahdeksan. En voi siis sanoa kokonaan olleeni katsomatta telkkaria, vaan otin kyllä viikonloppuna kiinni alkuviikon lakkoilua ja reilusti otinkin. Nyt sitten uudenkarheeta jaksoa ihan livetv:stä sivusilmällä ihmetellen. Melko pelottavaksi tuomitsisin tämän!

jvp eli jälkeen viisaudenhampaan poiston

Elämä on ollut tiistain jälkeen lähinnä hirveää. Tai no ei itse asiassa, yllättävän helpolla oon päässyt, vaikken ees mennyt vonkaamaan stydimpiä särkylääkkeitä niin kuin edellisellä kerralla. Leikkaus itsessään oli melko kammottava kokemus, tämänkertaiset rauhottavat lääkkeet kun ei tehnytkään mua täysin ajattelukyvyttömäksi zombiksi. Koko ajan lääkäri kertoi, mitä se tekee ja mä tajusin. En tykännyt siitä puolesta. Toisaalta lääkäri oli tosi rauhoitteleva ja kiva. Painoin vihreintä hymynaamaa palautekoneeseen poislähtiessäni, vaikka oikeasti olisin halunnut vaan lähinnä itkeä, mutta toisaalta mun mielestä aina pitää antaa hyvää palautetta, jollei kaikki ole mennyt ihan päin persettä, koska ne ihmiset arvostellaan sen mukaan ja uskoisin niiden pyrkivän parhaaseen. 

Jäätävän paljon pelotti, itku tuli, puudutuspiikkejä mun leukaperiin tuikattiin neljä ja lopulta vielä viides hampaaseen, mikä jälkikäteen ajateltuna ei kuulosta lainkaan järkevältä, mutta toisaalta, kaitpa tohtorisihminen saattaa sanoa mitä tahansa, jotta saa tärisevän ja parkuvan asiakkaan lopettamaan hytkymisensä.

Naama on ollut sittemmin suuremman puoleinen, ainakin paljon isompi kun muistikuvieni mukaan edellisellä kerralla. Jossain vaiheessa turvotus oli niin kohollaan, et rillit piukkas poskesta. Mulla on nyt viime tiistaista asti sellanen olo, että ne on vaihtanut mulle Mikko Kivisen toisen posken omani tilalle. Alaleuassa operointikohdan paikkeilla on jotain kovaa, mitä voi vähän hiplata ja nitkuttaa. Vaimo käski olla koskematta siihen; mä epäilen, että siellä on koteloitunut juustonaksu.

Tänään olin jo töissä. Pyjamassa sisällä rötväämiseen verrattuna ei tuo aamuinen -28 astetta pakkasta kauheasti kutsunut, mutta meninpäs. Ehdin olla töissä vajaan puoli tuntia, kun pomo jätti sormensa lasisen liukuoven väliin ja sekunneissa sen keskisormen rystynen muuttui mustaksi ja neljä kertaa kokoisekseen. Siinä menikin sitten päivä vähän poikkeuksellisissa merkeissä minimaalisella miehityksellä ja mun naamaa vaan särki. Puhuminen, hymyily ja kumartelu ei selkeästi tee hyvää paranevalle viisurimontulle. Pääsin kuitenkin lopulta pakkasen halki kotiin ja bongasin internetistä niksit, miten koiran tossut pysyy jalassa: hiuslenkeillä! Meidän koiralla on nyt siis jo kaksi töppöstä. Hän on kuin keskiaikainen ritari sinapinkeltaisessa neuleessaan ja kuparinruskeissa tossuissaan. Ritari mä sanon!

Ja niin kauheen nätti.

Rillirouskun väritysterkut

Heipsun!

Mulla onkin uuet prillit, kahet!

 Nisseniltä ostelin: oli diili maksa yhdet, saat kahdet ja kolmansiksi lahjakortti kaverille, eli vaimolle. Ja miehän ostelin! Nää oli siis mun kakkosvaihtoehto ja ristin heiät mikkoalataloiksi. Ennen joulua tilasin ja uudenvuodenaattona vaan tohotin, et ehtispä uueks vuodeks, ehtispä uueks vuodeks ja just kun kurvailin rillikaupan ohi, pamahti tekstari, että täällä on. Hain välittömästi.

 Mut nämä on mun eniten rakkausrillit ikinä! Ei juuri edes harmita olla puolisokea rillirousku, kun saa aikaansa kuluttaa näin päheissä näkimissä. Mulla on ollut rillit kuitenkin tokalta vai kolmannelta luokalta asti ja siis tosi tosi monet rillit siinä matkan varrella ja nyt eka osuma, josta ihan hillittömästi tykkään. Oon ollut tosi huono ostelemaan rillejä, mä huomaan.

Kaappasin Päpän mukaan kuvaan, kun näytin niin typerältä kaikissa kuvissa. Eihän tässä nyt uuet silmälasit juuri näy, mutta koira on erityissöpö, mikä on erittäin tärkeää.

Sit ollaan koko perheen voimin (koira poislukien) väritelty Piian piirtämää värityskirjaa, joka on erityishyvä siksi, ettei mene sitä perinteistä noin kolmea kuukautta, kun värittää yhden kuvan. Mä tykkään. Kantsii hankkia, jos yhtään napostelee värittely, opuksen nimi on Leskenlehtiä ja revontulia, omani löysin ihan Prismasta. Eksraominaisuutena on vielä se, että kuvat on kortteja jee! Joskus tulee lähipiirini näistä hengentuotoksista nauttimaan myös kotioloissaan, mikäs sen onnekkaampaa. Orava on vaimon käsialaa, kukkaset ja sudenkorennot mun. 

Huomenna mulla on taas aika varattuna kauhujen kammioon, eli viisaudenhampaanpoistoon. Kun mä yhtään edes ajattelen asiaa, huokaan vaan syvään tiedostamattani moista puuskutusta. Mä en yhtään yhtään YHTÄÄN halua mennä sinne. Mä toivon, et se syöttää mulle niitä lupaamiaan pameja ainakin kourallisen ja antaa toisen mukaan, että voin kotioloissakin tainnuttaa itseni niin, etten ymmärrä mistään yhtään mitään ainakaan seuraavaan kahteen viikkoon päivään. Heräsin tänä aamuna täysin oma-aloitteisesti kello kuusi siihen, että jännittää ihan saatanasti ja mahaan koskee. Töihin mennessä olin havainnut kipuja mahan lisäksi olkapäässä tai kyynärpäässä (se vähän vaihteli paikkaa) ja kylkeen iski joku mystinen ja varsin kivulias kramppi. Kädet tärisi ja join koko ajan jotain. Kuka väittää, ettei ihminen voi psyykata itselleen kaikenlaisia vaivoja, ei kyllä tiedä mistään mitään. Ainakin mä olen siinä hommassa aivan mestari.

Tänään päämääränäni kaikissa vapaa-ajan harrasteissani on ollut eskapismi tai edes hetkellinen ajatusten harhauttaminen pois huomisesta. Kävelin töihin ja takaisin, siinä meni vajaa 50 minuuttia ja kuutisen tuhatta askelta. Kaiken matka-ajan kuuntelin äänikirjana Laila Hirvisaaren Me, keisarinnaa ja kotiin päästyäni vaihdoin uudenvuodenaattona Sannilta lainaamani Edith Södegranin runokokoelmaan, josta lukaisin kolmasosan melkein yhdeltä istumalta, enkä mä ole edes varsinainen runojen ystävä. Kuvasin kaksi ylle: oikean puolimmaisen kolmen viimeisen säkeen vuoksi, enhän mä varsinaisesti tiedä, mistä siinä kerrotaan, mutta vahvasti kopsahti. Vasemmanpuolimmainen oli taas täysin lemmikinomistajan tarpeisiin kirjoiteltu, kissaa (tai koiraa) silitellessä kun on hyvä haaveilla kaikenlaista. 

Lisäksi jostain runosta heti nappasin talteen uuden mahdollisen mottoni: 

Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan, valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.

Kohta pitäisi käydä nukkumaan, mistä ei tule tulemaan yhtään mitään, mutta sitä ennen saatan juoda vielä lasikaupalla kolaa ja polttaa posket lommolla tupakkaa, koska huomenna se ei käy enää laatuun. Huomenna juodaan vaan haaleeta vettä, kuunnellaan kurnivaa vatsaa ja palellaan jääpussi pään ympärille kietaistuna. Ja ai niin - ehkä ilman tuntoa leuassa! Siellä on hermot ja juuret sumpussa. HIPHIP HUR.. Perkele.

Enemmän on enemmän

Käytiin perjantai-iltamme iloksi Ikeassa, kun Tomi halusi ostaa joulupaskaa. Olisin taipuvainen sanomaan, että tämä on erittäin poikkeuksellista käytöstä tuntemilleni miespuoleisille henkilöille, sillä Ikeahan on saatanasta, eikä sinne nyt noin vaan ja vapaaehtoisesti haluta mennä. Mun oli tarkoitus ostaa vain minigrip-pusseja, mutta ostinkin joulukranssin. Poistin siinä roikkumassa olleet ja varsin tyylittömät kirkkaanpunaiset tasselit ja laitoin tilalle joulupalloja ja lisää valoja. Mä pidän erittäin paljon. En usko, että juuri kukaan muu pitää, mut mitä välii - ei mitään.

Olin lauantaiaamuna kehonhuoltotunnilla, jossa pyrittiin venyttämään ja aktivoimaan lihaskalvoja. Loppurentoutuksen aikana ohjeistettiin ajattelemaan paikkaa, jossa itse on rauhassa  ja joka on poissa tästä ajasta, paikasta ja tilasta. Samalla hetkellä mieleni täytti selkeä kuva hetkeltä ennen alkuräjähdystä. Näen nykyään myös paljon unia tulipaloista. Olen kyllä aina ollut mahtipontisuuteen taipuvainen pääni sisällä.

Ps. Päivän biisisuositus tästä näin

Kukkuuluuruu, mitä kuuluu?

Tää koko kirjoitus on nyt omistettu Jalmarille, joka taitaa olla ainoa, joka jaksaa sinnikkäästi käydä kurkkimassa, kirjoittaako tänne kukaan mitään. Viime aikoina ei.

Mulla on ollut vähän jotenkin vähän kökkö syksy. Vähän työhuolia, pientä kremppaa kropassa ja kuolemantapauksia lähisukulaisten piirissä. Alkusyksy meni ihan sumussa, kun olin taas pikkasen kipeä monta viikkoa ja töissä joutui huhkimaan kaiken vapaa-aikansa. Viikonlopun koittaessa menin istumaan sohvalle ja maanantaiaamuna kiroilin, että mihin viikonloppu on taas hävinnyt ja aloin laskea päiviä seuraavaan viikonloppuun. Pyhäinpäivänä mamma veti viimeiset hankalat henkäyksensä ja mieli on ollut enemmän ja vähemmän musta.

Marraskuun alusta onnistuin ryhdistäytymään luomalla elämääni jotain rutiinia ja järjestystä ja aloitin cross trainingin starttikurssin, vika kerta oli torstaina. Siitä mulla on tosi hyvä fiilis. Oon oppinut tässä vuosien varsilla sen, että mulla täytyy olla melko tiukka rytmitys arjessani, etten jää vain sohvalle murehtimaan. Treenit on nyt ollut tiistaisin ja torstaisin, mikä on tavallaan ollut tosi vähän, mutta ihan sohvaperunatasostahan tässä aloitettiin ja toisekseen, tämä treeni on ollut superpaljon tehokkaampaa kun joku perusjumppa ja paikka paikoin lihaskivut sen mukaiset. Nyt olisi määrä aloittaa omavalintaiset treenit ja mua jännittää ja pelottaa. En ehkä osaa vielä kuitenkaan mitään ja temmon ahneuksissani hullujen painojen kanssa välilevyn rikki. Oon tehnyt myös positiivisia huomioita kropassani tällä viikolla, vaikka mulla ei mitään varsinaista painonpudotusagendaa olekaan ollut tässä taustalla. Tiivistin jossain vaiheessa liikuntaharrastukseni tavoitteita Salhalle kertomalla haluavani olla vahva ja näyttää hyvältä nakuna. Muulla ei ole niin väliä. Pömppömaha on karannut meiltä melkein kokonaan, kun päivittäiset karkki- ja juustonaksusatsit vaihtui rahkaan ja hedelmäsoseeseen, mutta muuten oon syönyt aika tavalliseen tapaani. Toisena muutoksena huomasin, että liikuntaharrastuksen näkee pienen ajan päästä persuksista, kun pakara alkaa pyöristyä, eikä vaan rölly epämääräisesti alaspäin takareiden yllä.

Männä viikkoja

 

En oo toviin kirjoitellut taas, kun oon vaan tehnyt töitä ja koittanut jumppailla ja päästä normaaliin arkirytmiin, joten tiivistellääs viime aikojen tapahtumia:

Olin kasvivärjäyskurssilla toissa viikonloppuna. Ilmoittauduttiin Sannin ja Tuulin kanssa kurssille jo viime syksynä ja nyt kun se oli kohdalla, ei olisi kiinnostanut enää yhtään. Into lähteä kurssille oli niin minimissä, jollei jopa negatiivisissa lukemissa, koska kurssilla piti olla perjantai-ilta ja melkein koko lauantai ja sunnuntai. Kamalan raskas ajatus. Havahduttiin tarvikelistan realiteetteihin tosi ajoissa ja tilailtiin hädässä jotakin lankoja interneteistä noin viikkoa ennen. Tarvikelistassa oli listattu myös, että pitäisi kerätä kilo lepän käpyjä, kilo nokkosta, kilo lupiinia ja kilo pajun kuorta. Ei kerätty kukaan mitään ja luultiin voivamme ostaa väriaineita vain kurssilta, mutta siellä totuus valkeni, pakko oli lähteä keräilemään. Iltakymmeneltä olin koiralenkillä vesisateessa ja riivin nokkosia koirankakkapussiin ja löysin VIISI lepänkäpyä. Tiettekö niitä keskiverto metsäneläimen papanan kokoisia pienenpieniä käpyä, painoihan ne ehkä yhteensä ainakin 12 grammaa. Sanni onneksi kunnostautui myös ja keräsi puoli ämpärillistä käpysiä järven rannalta. Lopputulos oli kuitenkin hyvä, värjäily oli sen verran hauskaa, että ostettiin matskuja sieltä kotivärjäilyjäkin varten ja tälläkin hetkellä mulla on raparperin lehtiä kuivumassa keittiön tasolla, josko me joskus saataisiin aikaan omat värjäilysessiot.

Tuon viikonlopun ja koko vuoden paskin homma oli kuitenkin se, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Risto-kani aloitti ikuisen unensa. Mulla oli jo lauantai-iltana etiäisiä tästä, joten aloitin itkeskelyn jo etukäteen samalla kun panikoin, että mihin me saadaan pupuraasu helluntaina lääkäriin. Sunnuntaiaamuna ei kuitenkaan enää tarvinnut lääkäriä, joten lähdin itkua vääntäen värjäyskurssin vikaan päivään ja Aleksi aloitteli haudankaivuuta lähimetsään. Siellä lepää nyt hän, pidettyään seuraa meille vuodesta 2007 asti, lepää rauhassa murunen <3

Viime viikko meni siis itkeskellessä, mutta alkaa tää jo hiljalleen helpottaa. Lauantaina käytiin hakemassa vaimolle uusi työtuoli ja samalla päädyttiin sitten Jumboon, mistä ostelin uuden pyöräilykypärän. Jutskailtiin jo kypäräkaupassa, kuinka se huutaa koristeekseen tarroja ja kotoa löytyi varsinainen jackpot! Mummon loputtomasta aarreaitasta aikanaan löytynyt auton ikkunaan tarkoitettu koiratarra koristaa nyt mun oikeeta korvanpäällistä. Tapani mukaan kypärässä on kaikilla muilla laidoilla heijastintarroja, sillä en tahdo jäädä enää auton alle, ainakaan siksi etten olisi ollut tarpeeksi näkyvä. Postailin kuvan EVK:n kirpputorelle ja jengi innostui ideasta ja mä innostuin, koska saatoin lietsoa ainakin yhden henkilön, ehkä enemmänkin, käyttämään pyöräilykypärää!

Lauantaina olin harvinaislaatuisesti ulkoiluttamassa avointa tukkaa ja myöskin ompelemaani Crash-paitaa. Olin suorastaan siististi pukeutuneena ihmisten ilmoilla, mutten tietenkään todistanut asiaa kuvaamalla itteäni tätä enempää.

Lauantai-iltana manguin keittiöön ajelehtineelta vaimolta jääkaapista löytyvää kakkua sohvalle toimituspalvelulla. Vaimo sitten todellakin toi kakkua! Kakku on itse asiassa kaupan kakkuhyllystä löytynyttä valmista Rocky Roadia, eli siis suklaata, vaahtokarkkia, suolapähkinöitä, suklaata, hiukan kakkua ja suklaata. Siihen päälle tuo ukkeli oli nakannut jäätävän kimpaleen nougatjäätelöä ja vielä nonparelleja. Siinä Ranskan Cupin päätösottelua (jalkapalloa) katsellessani ahdoin tuon sokerijärkäleen kitusiini ja lähes kuolin. 90 minuuttisen ottelun loputtuakin vielä voihkin vessassa huonovointisuuttani. Mitä tästä opimme? Ei niin mitään, söin kakkua lisää sunnuntaina ainakin kerran, ehkä kaksi kertaa.



Koti 2.0

Mehän päätettiin nauttia häälahjarahoista vielä pitkään, joten ostettiin maaliskuun lopussa Hulluilta Päiviltä uus sänky. Täysin ummikkoina ja testaamatta päädyttiin aivan vain maineen perusteella hommaamaan Tempur. Oon nyt käynyt koepötköttämässä makkarissa ehkä 25 sekunnin ajan ja ensivaikutelma oli, että se on tosi kova. Ens yönä sit kattotaan, onks hyvä vai ei.

Siinä se on! Meidän päiväpeite on aivan liian pieni tuohon, mutta sillä mennään toistaiseksi. Ollaan maailman laiskimpia sängyn petaajia ja varsinkin päiväpeiton käyttäjiä. Tauluja pitäisi kanssa ripustella seinälle, sillä mun ompelutuolilla on ollut kolme taulua odottamassa ripustusta päiviä, kuukausia, jopa vuosia.

Sopisin jo sängyn tilattuani, että meidän vanha sohva lähtee Jerpun tyttöystävän kotiin ja meidän vanha sänky, joka on itse asiassa Innovationin futon-vuodesohva, alkaa meidän sohvaksi. Oon ostanut tän varsin monikäyttöisen huonekalun ehkä vuonna 2005 ja edelleen se palvelee hyvin. Vaimon selkä ei vaan tykkäillyt tästä sänkynä, mutta näinpä se saa jatkaa taivaltaan sohvana. Sitä paiti meikäläinenhän tässä sohvalla asuu, ettei vaimon selkä tästä taida liiemmin enää kärsiä.

Sohva on meidän kotiin tosi omituisen värinen, mutta onneksi meillä on siihen toinenkin päällinen, väriltään vaaleanvihreä, joka mätsää paremmin mun mielikuvaan meidän kodista. Ei vaan kiinnosta tipan tippaa bodata sitä tohon päälle, se on meinaan aivan painituntiin verrattavissa oleva suoritus. Mut onhan täällä nyt aivan järkyttävän tyhjää meidän kodiksi, kuka tahansa täällä käynyt voi todistaa.

Uusi sänky oli leveämpi kun vanha ja sehän aiheutti pyörremyrskyn meidän kodissa, kun ei sänkyä saanutkaan enää mahtumaan samaan koloseen, jossa se oli ennen. Makuuhuoneesta jouduttiin poistamaan pari metriä korkea ja toista metriä leveä hylly täynnä tavaraa lisätilan saavuttamiseksi. Tavaroiden uudelleensijoittelun vuoksi jouduttiin sitten siivoamaan vaate- ja siivouskomeroa myöten, jotta saataisiin ne romut johonkin mahtumaan. Saatiin iloksemme raijata myös sohva jo sunnuntaina makkarista olkkariin, jotta maanantaina saapuva sänky mahtuisi paikoilleen ja mikäänhän ei ole riemukkaampaa kuin futon-patjan liikuttelu. Kuvittele nyt kanniskelevasi 70 kg painoista, 140x200cm kokoista asiaa, josta ei saa mitenkään kiinni ja joka on lötkö kuin tuore ruumis.

Olkkarin nurkassa on nyt Päiville valtavasti tilaa. Koira on vaan Oulussa vauvantekohommissa, enkä tiiä, koska Päpä palaa, mutta kuulemma jo jossain juhannuksen paikkeilla, mutta onhan se hyvä olla koiraa varten tyynypyramidi ja noin 6m2 omaa tilaa.

Hyvä puoli tässä kaikessa hässäkässä on se, että vietiin kauhea määrä roinaa kierrätykseen ja roskiin. Pussillinen sähkö- ja elekroniikkaromua läksi kierrätykseen, parit vanhat silmälasit hyväntekeväisyyteen sekä vauvan ammeellinen roinaa ja jätesäkillinen vaimon vaatteita lähtee kirpparille myyntiin. Nurkat on melko ihanan tyhjät, joskin vaatehuone on nyt niin täynnä, ettei sinne mahdu sisään, mutta se on vain tilapäistä, kunnes saadaan vietyä vanha pyykkikori Japille ja kirppariromut myyntiin. Summa summarum: hyvä tästä tulee!

Hyvä loma, tosi hyvä

Loma alkaa lähestyä loppuaan, mikä tuo hiukan surua puseroon, mutta onneksi loma on ollut hyvä. Mikä kivointa, oon saanut ompeluhommia ihan valmiiksi asti!

 

Sain viimeinkin tyttöistettyä Mr. Gugulta tilaamani pusulaamapaidan! Kollari oli alun perin malliltaan varsin poikamainen, suoralinjainen, helmassa resori kinnaamassa paitaa vyötärölle kaksinkertaiseksi ja kaulus tissevälle ruumiinmuodolle aivan liian piukea. Purin helmaresorin pois ja käänsin sen yksinkertaiselle päärmeelle (onkohan toi ees oikee termi), leikkasin kauluksen veke ja käänsin samalla tavalla ja kavennus tapahtui kainalolähtöisesti: suurin poistokohta oli kainalossa, siitä sitten smoothisti kaventuen lantiolle ja hihaan. Mä tykkään tosi paljon ja viimeinkin pääsen käyttää tätä. Tänään jo päällä, kas näin!

 

 

 Piti laittaa yks kuva, jossa mulla on meikkiäkin. Värjäsin tukan uusiksi ja se on vähän tasaisemman ja järkevämmän värinen. Pitää ehkä sekoitella shampooseen suoraväriä hiukan, että saan pidettyä tyven värillisenä.

Tässä on eka yritys Kielo wrap dressistä. Tuli oikeen hyvä, mutta sit askartelin seuraavan tekeleen kaavoja niin innoissani sammakkoasennossa lattialla, että mekko repes halkion päältä ja eilen sitten lyhentelinkin sen polven päälle loppuvaksi. Ehkä se on jopa parempi niin, ainakin huomattavasti käytännöllisempi! Kangas on viskoosia Eurokankaan palapuolelta, sitä jäi vielä toista metriä ja se maksoi jotain kympin paikkeilla. Tunteja koltun kanssa kyllä kului ja sain hyvän käsityksen siitä, miksi kotimaiset vaatteet maksaa sen, mitä maksaa.

Tässä on Kielon kaavalla tehty toppi. Kangas oli mummon hamstraamista valtavista varastoista löydetty Marimekon sifonkityyppinen kangas, malliltaan Crash ja vuosimallia 1986. Oon vasta vuoden verran miettinyt, millaisen tekeleen uskaltaisin siitä tehdä, jotta hieno kangas ei menisi hukkaan. Nyt rohkaistuin ja tein siitä sitten tämän. Kaavojen sijoittelu kankaalle oli jokseenkin tiukka, jouduin lyhentämään toppia useita senttejä, jotta sain sen mahtumaan kankaalle. Naruja ei kankaasta enää mitenkään saanut, joten rupesin tutkimaan Saupartin aarrepussukkaa, josta löysin pari vaihtoehtoa nauhaksi ja Instagram-kuvan lähes yksimielisellä ja kolmeäänisellä päätöksellä päädyin punaiseen naruun, joka oli kyllä nappi valinta! Pitää vielä ostaa nudenvärinen aluspaita, jotta kehtaa ulkoilla ilman, että imeväisikäiset kaipaa likelle.

 

Lopputulemana muodostanen mielipiteen, että innostuin taas ompeluhommista JEE! Saatan jatkossakin ommella vain Named Clothingin kaavoilla, yhdet herkulliset pökät vois ainakin toteuttaa!

 

Loppuun vielä Päivän Päivi, hän kävi eilen kampaajalla ja on niin nätti, etten voi olla halailematta häntä <3