Rillirouskun väritysterkut

Heipsun!

Mulla onkin uuet prillit, kahet!

 Nisseniltä ostelin: oli diili maksa yhdet, saat kahdet ja kolmansiksi lahjakortti kaverille, eli vaimolle. Ja miehän ostelin! Nää oli siis mun kakkosvaihtoehto ja ristin heiät mikkoalataloiksi. Ennen joulua tilasin ja uudenvuodenaattona vaan tohotin, et ehtispä uueks vuodeks, ehtispä uueks vuodeks ja just kun kurvailin rillikaupan ohi, pamahti tekstari, että täällä on. Hain välittömästi.

 Mut nämä on mun eniten rakkausrillit ikinä! Ei juuri edes harmita olla puolisokea rillirousku, kun saa aikaansa kuluttaa näin päheissä näkimissä. Mulla on ollut rillit kuitenkin tokalta vai kolmannelta luokalta asti ja siis tosi tosi monet rillit siinä matkan varrella ja nyt eka osuma, josta ihan hillittömästi tykkään. Oon ollut tosi huono ostelemaan rillejä, mä huomaan.

Kaappasin Päpän mukaan kuvaan, kun näytin niin typerältä kaikissa kuvissa. Eihän tässä nyt uuet silmälasit juuri näy, mutta koira on erityissöpö, mikä on erittäin tärkeää.

Sit ollaan koko perheen voimin (koira poislukien) väritelty Piian piirtämää värityskirjaa, joka on erityishyvä siksi, ettei mene sitä perinteistä noin kolmea kuukautta, kun värittää yhden kuvan. Mä tykkään. Kantsii hankkia, jos yhtään napostelee värittely, opuksen nimi on Leskenlehtiä ja revontulia, omani löysin ihan Prismasta. Eksraominaisuutena on vielä se, että kuvat on kortteja jee! Joskus tulee lähipiirini näistä hengentuotoksista nauttimaan myös kotioloissaan, mikäs sen onnekkaampaa. Orava on vaimon käsialaa, kukkaset ja sudenkorennot mun. 

Huomenna mulla on taas aika varattuna kauhujen kammioon, eli viisaudenhampaanpoistoon. Kun mä yhtään edes ajattelen asiaa, huokaan vaan syvään tiedostamattani moista puuskutusta. Mä en yhtään yhtään YHTÄÄN halua mennä sinne. Mä toivon, et se syöttää mulle niitä lupaamiaan pameja ainakin kourallisen ja antaa toisen mukaan, että voin kotioloissakin tainnuttaa itseni niin, etten ymmärrä mistään yhtään mitään ainakaan seuraavaan kahteen viikkoon päivään. Heräsin tänä aamuna täysin oma-aloitteisesti kello kuusi siihen, että jännittää ihan saatanasti ja mahaan koskee. Töihin mennessä olin havainnut kipuja mahan lisäksi olkapäässä tai kyynärpäässä (se vähän vaihteli paikkaa) ja kylkeen iski joku mystinen ja varsin kivulias kramppi. Kädet tärisi ja join koko ajan jotain. Kuka väittää, ettei ihminen voi psyykata itselleen kaikenlaisia vaivoja, ei kyllä tiedä mistään mitään. Ainakin mä olen siinä hommassa aivan mestari.

Tänään päämääränäni kaikissa vapaa-ajan harrasteissani on ollut eskapismi tai edes hetkellinen ajatusten harhauttaminen pois huomisesta. Kävelin töihin ja takaisin, siinä meni vajaa 50 minuuttia ja kuutisen tuhatta askelta. Kaiken matka-ajan kuuntelin äänikirjana Laila Hirvisaaren Me, keisarinnaa ja kotiin päästyäni vaihdoin uudenvuodenaattona Sannilta lainaamani Edith Södegranin runokokoelmaan, josta lukaisin kolmasosan melkein yhdeltä istumalta, enkä mä ole edes varsinainen runojen ystävä. Kuvasin kaksi ylle: oikean puolimmaisen kolmen viimeisen säkeen vuoksi, enhän mä varsinaisesti tiedä, mistä siinä kerrotaan, mutta vahvasti kopsahti. Vasemmanpuolimmainen oli taas täysin lemmikinomistajan tarpeisiin kirjoiteltu, kissaa (tai koiraa) silitellessä kun on hyvä haaveilla kaikenlaista. 

Lisäksi jostain runosta heti nappasin talteen uuden mahdollisen mottoni: 

Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan, valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.

Kohta pitäisi käydä nukkumaan, mistä ei tule tulemaan yhtään mitään, mutta sitä ennen saatan juoda vielä lasikaupalla kolaa ja polttaa posket lommolla tupakkaa, koska huomenna se ei käy enää laatuun. Huomenna juodaan vaan haaleeta vettä, kuunnellaan kurnivaa vatsaa ja palellaan jääpussi pään ympärille kietaistuna. Ja ai niin - ehkä ilman tuntoa leuassa! Siellä on hermot ja juuret sumpussa. HIPHIP HUR.. Perkele.