lauantai 26. tammikuuta 2013

Nolo itkupilli

Tiettekö, ku ihminen makaa selällään, rupee silmistä vuotaa vesi? Mä oon erityisen hyvä siinä. On ihan melkeen sama, missä tilanteessa olen, mulla valuu itkua silmästä. Itkua valuu suruisien tilanteiden lisäksi silmästä myös, jos aivastan, haukottelen tai nauran. Oon ihan mestari-itkijä, oli tilanne melkeen mikä hyvänsä. 
Oon kans miettinyt aika paljon itkun fysiologiaa näin yksilötasolla. Se tuntuu olevan sellanen itseään ruokkiva kierre, ensin valuu vesi silmästä, sitten menee nenä tukkoon, alkaa nieleskellä, hengitys ei kulje, naama vääntyy nurin päin ja sit alkaa hytkyminen - Vähän niin kuin alas vuoren rinnettä vyöryvä lumipallo, joka kasvaa kierros kierrokselta, se vaan menee niin. 

Olin just kasvohoidossa, minkä piti olla ihanan rauhottavaa ja kivaa, eikä kukaan varmaan arvaa, kuinka kävi! En joskus tajuu itteeni, miks pitää vollata mitä ihmeellisemmissä tilanteissa. Eihän se nyt aikuisten oikeesti edes satu niin paljoa, vaikkei ihonpuhdistus mukavaa ookaan! Oon itkenyt mm. salkkareita katsoessani, laulutunnilla, mikä oli tosi tosi noloa, lähes aina nauressani tosi tosi paljon, joitakin kertoja töissä, ihan kenen tahansa hautajaisissa tai häissä ja nyt myös kasvohoidossa. On aina niin helppo syyttää hormonitoimintaa, mutta on se vaan ihanaa olla naisihminen, kun tiettyyn aikaan kuuta rupee itkettää ihan maailman typerimmätkin asiat. Toi lumipalloefekti on viel sellanen, ettei sitä oikeen saa keskeytettyä, vaan se pitää lusia loppuun ja vasta sitten voi alkaa keräillä itteään. Piilottelemalla itkuaan sitä vaan pidentää koko hommaa ja edesauttaa sitä, että ennen pitkää sitä matkaa kaksinkerroin vollaamassa, kun ei muutakaan voi (emmä tällä kertaan niin onneks tehny).

Ootan siis innolla mun maanantaista tatuointiaikaa, toivottavast sitä ei tehdä selällään, mikä tuntuu ruokkivan mun veden silmästä valumis- ja sitä myöten itkualttiutta tuhatkertaiseksi. Pitää ehkä varottaa etukäteen, ettei tuu pelkkää suttuu, kun hytkyn kyynel silmäkulmassa. Eiks nii, et kaikkia muitaki itkettää koko ajan ja voitasko sopii, et itkeminen, jopa julkisesti, ois ihan ok? Helpottais eloo kummasti, kun en mä näköjään tota kyynelpuoltakaan kuriin saa.

Hah, luin just Tiede-lehden internetsivuilta, et 1300-luvulla itkettiin miltei koko ajan. Määpä tiiän, missä oon entisen elämäni viettänyt.. Oisin myös ollut rikas nainen niinä aikoina, kun palkattiin itkijänaisia hautajaisiin.

4 kommenttia:

  1. Mä itken lähes joka kerta kun käyn lääkärissä, ja sit jos oon ihan tositosi väsyny. Toinen juttu on ku pitää lähtee kotiin mistä tahansa paikasta missä on ollu tosi kivaa. Niin ja tottakai jokikinen kerta kun katon Billy Elliotin.

    Nii että on meitä muitaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi tosi väsynyt unohtu listasta, se on niin vakio! Phhwww en oo ainoo niiskuttelija :>

      Poista
  2. Mäpä itken kun mulle puhelimessa neuvotaan miten nettitikku toimii! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha <3 Menee ehkä just mainittuun kategoriaan väsyny :>

      Poista

Kerro joku juttu!