Piti herätä tänä aamuna kuuden maissa lenkkeilemään, mutta nukuin
kahdeksaan ja sittenkin vielä datailin tunnin verran selälläni sängyssä
läppäri sylissä, koska ei vaan huvittanut nousta.
Noustuani
kävin jääkaapilla ja eilisiltana tehdyt pannarit tuijotti mua houkuttelevasti,
mutta koska on aamu, söin kuitenkin ensin vähän jogurttia ja mustikoita.
Oli muuten ihan hirvittävän pahaa toi jogurtti.
Koska
edellisestä jäi lähes pelkästään paha maku suuhun ja jopa paha mieli,
päätin korjata tilanteen aamupalan jälkiruualla (kai tää on kaikille
tuttu juttu ja ihan normaalia käytöstä?) ja söin mieliharmihyvityksenä pari palaa. Suosittelen itse kunkin kokeilemaan esim. aamupalan jälkiruokana pannaria paitsi jos on haaveita vaikka kesäkunnosta, niin sitten en suosittele. Ohjetta muokkasin (tietty!) sen verran, että töräytin päälle vielä juuri ennen uuniutumista hirveän läjän kanelia - toimii! Reseptin kommenttiosiossa oli jotain erikoista keskustelun tynkää puolen sokerin ja rasvan pois jättämisestä, sitä mä taas en suosittele, koska tuo oli eri hyvää noin.
Pitäisi kai lakata keksimästä tekosyitä, laskea kani matkoihinsa ja pistää pari koneellista pyykkiä pyörimään ja ruveta tekemään töitä. Hyvä, että vonkasin melkein itku silmässä töistä vapaata, kun ahdistaa liika työnteko ja sitten istun kotona ja teen sellaisia töitä, mitä ei töissä ehdi tehdä. Näinhän tämän piti mennä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro joku juttu!