keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Heräämisiä

Hitto, mulla on tällä viikolla ollu ihan parhaat aamut.

Tänään heräsin onnellisena herätyskelloon ja päätin että kerrankin en torkuta ja kips kaps nousin ylös ja suihkuun. Mun herätyskello on koko viikon herättäny mut kuudelta, joten suihkussakin vain hymyilin ittekseni kun olin niin ylpeä heräämissaavutuksesta. Hoksasin sitten puoli tuntia myöhemmin, että eilen aamulla unissani siirsin sen kellon herättään seiskalta, eli puoli seittemän sijaan kello oli jo puoli kaheksan. Se siitä sitten. Ei näin oikeesti käy kellekään muulle kuin mulle.

Eilisaamu oli vielä legendaarisempi. Aamulla hyvä kun sain itteni ylös kammettua, junavuoro oli peruttu, bussi oli myöhässä ja kaiken lisäksi stadissa tuli kaatamalla vettä. Mun päivän asu koostui tuubitopista, valkoisesta paidasta ja nahkatakista, joten sade ei ollu mitenkään toivottu. Tottakai siinä rapakoiden yli pomppiessa se toppi päätti feidata ja valahtaa ykskaks koristamaan mun vyötäröä. Onneks oli se takki, niin sain vedettyä sen siveyttäni varjelemaan, mutta en oo ihan varma oliko se jo liian myöhäistä. Edelleen, näin käy vain mulle.

Mutta ei se mitään, oon silti tosi hyväntuulinen ja onnellinen ihminen :) Korvauksena katastrofiaamusta kävin töiden jälkeen ostamassa maailman ihanimman hatun. Samalla sinetöin hipsterityylini 100%.

Pakko tehä tollasia noloja muokkauksia kuviin kun naama on auringon ansiosta ihan läikikäs.


Kuvasta huolimatta kaikki on tällä hetkellä jotenkin tosi ihanasti elämässä. Mulla on päämäärä, kivaa tekemistä ja kivoja ihmisiä. Oonki kertonu että oon ollu jostain vapusta asti oma-aloitteisessa kotiarestissa, jonka pointtina on ollut siis olla sopimatta mitään menoja tahi tapaamisia ennen kuin yliopiston pääsykokeet on ohi. Pääsykokeet on huomenna! Ootan niitä kuin kuuta nousevaa, ja samalla epäilen mielenterveyttäni. Kuinka fiksua on odottaa näin innolla pääsykokeita, joissa todennäköisesti vain todistetaan mun oma tyhmyys?

Mutta huomispäivä tarkoittaa kokeen lisäksi VAPAAPÄIVÄÄ töistä ja KAMPAAJAA. Lisäks mulla on uus hattu ja lentoliput Ouluun eli mitä vois tyttö enempiä toivoa. Ei mitaan sanon ma.

Ens viikolla meillä on ehkä Kaken kans ihanablogimiitti ja sit ois pari terassideittiä sovittuna ja ehkä Tampere-reissua ja muutaman viikon päästä pääsen kaveriporukalla mökille...Olen sosiaalinen perhonen!

1 kommentti:

  1. Kiitti lopun korvamadosta! :D
    Ja paree olla se tärskääminen ihanasti meikän kaa, feidasin just samalle illalle meinatun purjehdusretken!

    VastaaPoista

Kerro joku juttu!