Krapulasunnuntai ilman krapulaa (viime viikolla siis)

Höhöhö mä haluaisin vaan kuvata mun dekolteeta, mut koska sitä on nyt jo kaks postausta ihkuteltu, niin ehkä mä keskityn välillä johki muuhun. Viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun tultiin kotiin Jarnon kotibileistä, juteltiin vaimulin kanssa melkein koko matka elokuvista, siitä mikä niistä tekee hyviä tai huonoja ja se oli melko epätodellisen järkevä ja aikuismainen keskustelu siihen hetkeen ja humalatilaan.

Oon itte semmonen, että multa on jäänyt tosi paljon tunnettuja leffoja kahtomati, enkä tunne kovinkaan suurta tarvetta nähdä niitä. Jos muutaman näistä mainitsis, siellä olis joukossa esimerkiksi Die Hardit, Terminaattorit, Kummisedät, Tähtien sodat.. Poikien leffoja! Kaikkien hehkuttamaa Fight Clubiakaan en oo koskaan nähnyt kokonaan, nukahdin keskellä ja en muista siitä mitään. Neljättä Tähtien sotaa (kronologisessa järjestyksessä siis ekaa) oon nähnyt alusta ehkä puolisen tuntia, mutta sitten kyllästyin. Lupasin vaimolle, et me katsotaan sen lemppareita, joita on Blade Runner ja Robocop. Blade Runneriin suostuin siksi, että vaimon mielestä se on junnusta asti ollut niin hyvä pätkä, että se on kirjaimellisesti kattonut sen VHS-nauhan puhki ja Robocopiin siksi, että se on saman ohjaajan, kun mun yks suokkari Magnolia ja Boogie Nights on myös aivan hyvä!

Päätin aloittaa ees joidenkin leffojen kahtelun heti sunnuntaina, jolloin tsiigasin ekana Viaplaysta Hysterian. Normaalisti tulee tapitettua vaan sarjoja, elokuvat on hyvästä, mää luulen!

***

Oli ihan hauska pätkä. Odotin ehkä skidisti enemmän, mutta nauratti silti ja oli oikeen sopiva sunnuntai-iltapäivän aivoton pätkä, jonka aikana saattoi neuloa Jarnolle aivan liian pitkän lapasen. Stoori kertoo siis käytännössä tarinaa hetkestä, jolloin keksittiin vibraattori. Ehkä se tiivistää tän laatupätkän aika nasevasti. Viihdyttävä, muttei mikään mieltä päräyttävä elämys ja hei, romanttinen komedia! Ei mikään mun suokkarigenre! Arvotaan tälle kolme tähteä viidestä.

****

 Tokana katsottiin myöskin Viaplaysta It's Kind of a Funny Story. Päähenkilönä oli Taran monen elämän perheen lapsi, mikä oli aika veikeetä, koska se tyyppi on vaan jostain syystä tosi sympaattisen näköinen. Roolissaan jannu värväytyy hullujen huoneelle, koska on vähän masentunut. Päädyttiin tohon pätkään sen vuoksi, että siinä oli Zach Galifianaki, joka on taas Sannin mielestä hauska. Tääkin pätkä nauratti ja oli ehkä hiukan syvällisempi stoori. Pätkä oli myös monessa kohtaa visuaalisesti kiehtova, kun taas Hysteriassa mentiin varsin perinteisellä kuvakerrontamoodilla eteenpäin. Pääjannu piirteli itse keksittyjä karttoja päästään ja näillä kuvitettiin leffaa välillä ihan pelkissä piirrosmaisemissa. Just kivaa! 4/5

**

Illan kolmanneksi pätkäksi valittiin edelleen samaisesta kirjastosta Jodie Fosterin esikoisohjaus The Beaver. Päähenkilönä on Mel Gibsonin esittämä äijä, joka kärsii kaiketi sukuvikana masennuksesta, vaimo on lempannut sen pihalle ja se elää kurjaa elämää yksinään, kunnes hän keksii hankkia majavakäsinuken, joka onkin sen kädessä loppupätkän ajan, pääsee kotiin ja kaikki näyttää menevän hyvin. Alkuun Walter väittää, että kyseessä on terapiamuoto, mutta persiilleenhän kaikki menee, tietty! Tästä jäi vaan sellanen mitä v*ttua olo ja saatoin smoothisti vaihtaa tän tekosyvällisen leffan Big Brotheriin leffan loputtua näpsäkästi hiukan vaille iltayhdeksän. 2/5 mutta ihan vaan siksi, et onhan se ihan hauska ajatus elää käsinuken kautta, siis jos ei olisi ihan törkeen sekaisin, vaan pelkästään luova.

Njoo, semmottisia pätkiä! Näiden lisäksi voin suositella myös meikän mielestä klassikompia hyviä elokuvia, kuten melkein mitä vain Pedro Almodóvarin täyspitkistä, Magnoliaa, Unelmien Sielunmessua, Trainspottingia tai vaikka Happy-go-luckya. Hei ja koska oon tyttö, ni heilutetaan Amelie-korttiakin! Voiskin joskus postata myös kaikki mun nolot suokkarileffat!