lauantai 4. toukokuuta 2013

Von Hertzen sitä ja Von Hertzen tätä

Univaje painaa, ääni on käheä ja korvissa piippaa edelleen. Uskaltauduin eilen pahanlaatuisen ja siis täysin aiheellisen empimisen jälkeen Tikkurilaan kattomaan Von Hertzen Brothersien keikkaa. Ja kun sanon "Tikkurila", tarkotan tottakai Vantaan hotellin Tulisuudelmaa. Mut ei nyt puhuta siitä jooko. Oli kaiken sen vaivan arvoista, ihan vaan tiedoksi.

Tästä mun haipista saa syyttää kokonaan kesää 2008, kun Maria halus mut mukaan kattoon ko. bändiä Oulun Teatriaan. Hyvän bändinhän tunnistaa siitä että keikka jää mieleen vaikkei yhtään biisiä tietäiskään. Sen jälkeen mun harjottelutilan lehmätki tutustu progemusan saloihin, kun navetassa laulettiin Faded Photographsia ja Freedom Fighteria. Täysii.


Tosin Hertzenit on kyllä siitä hieno bändi, ettei aina tartte kuunnella noita vanhempia rainoja kun on uudempiaki biisejä fiilisteltävänä. Ei siis tartte kuunnella sitä ainaista "kyllä niitten vanhempi matsku oli parempaa" -shaibaa kun uudet levyt on vähintään yhtä hyvää kamaa ku vanha. Nine lives -levyn parhaita biisejä on ehottomasti Insomniac, Flowers and Rust ja Coming Home. Tsekidaut.


Hitto, tähän oliki vaikeempi valita näitä biisejä, varsinki kun mun mielestä kaikkien aikojen parasta biisiä (I Believe) ei ees löydy youtubesta. Tässä vielä pari helmeä. Keikalla bändi kerto jonku tyypin kuvailleen niitten musiikkia "pehmo-Lordiksi". Nii että Hard Rock Hallelujah vaan kaikille.




Se, että istuin perjantai-iltana yksin Vantaan ruotsinlaivasimulaattorissa kaks tuntia juoden pari ylihinnoiteltua lonkeroa ja limuu (koska mun maksa ei oo toipunu vielä vapusta) ja kattellen keski-ikäisten pääkaupunkiseutulaisten pariutumisriittejä annettiin anteeksi viimeistään siinä kohtaa, kun Mikko Von Hertzen käveli mun ohi ja anto mulle plektransa! En oo varma koskiko mun jalat maata kun joskus kahelta yöllä kävelin kotiin.
Hohhoi. Oisinkohan mä nyt pälättäny tästä aiheesta tarpeeksi. Olin asiasta niin kikseissä että näin plektrasta untakin. Unessa sillä voitti yhden matkan kuuhun, mutta selitin kavereilleni tietysti käyneeni jo sillon keikalla avaruudessa.

Mäki haluun soittaa bändissä.

2 kommenttia:

  1. Se vaan käveli ohi ja antoi sulle plektransa ihan huviksee? Ja mä en oo ikinä kuunnellu VHB:sia, mut nyt ehkä pitää tsekkaa vaikka ennakkoluulo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mä siinä yli-innokkaana taputin kun ne poistu lavalta niin se vaan ojensi sen mulle. Sen oli kyl varmasti tarkotuski jakaa niit kun siin oli nimmari takana. Sen syväluotaavampaa musiikkianalyysiä en osaa tehä mut tsekkaa ihmeessä, saatat yllättyy!

      Poista

Kerro joku juttu!