Kamalaa, viikko mennyt edellisestä höpinästä, joka sekin oli melkosen juosten kustu.
|
Pussikaljakauden avajaiset! Tää on kyl huijausta, koska täähän tapahtui jo viime viikon keskiviikkona. |
Väliin jäänyt viikko on ollut merkillinen, monellakin tapaa. Maanantaina kävin tohtorilla iänikuisten terveysvaivojen vuoksi ja päätin lääkärikäynnin jälkeen aloittaa vaihtoehtoisen ruokavalion, jossa melkein kaikki on kielletty, kun ei lääkärillä ollut taas mitään muuta sanottavaa, että syö nyt vaikka antibiootteja, jos ne auttaisi. Kun kerroin, että sitä on tehty kymmenisen vuotta ja tilanne ei ole sen kummemmaksi muuttunut, niin mielelläni en söisi, ei lääkäri osannut sanoa siihen sitten mitään enkä aloittanutkaan kuuria vielä. Soitin äidille ja kysyin, että aloitanko taas antibioottikuurin ja neljäntoista en tiedä-vastauksen jälkeen olin itselleni järkeillyt, että ei siinä ole mitään järkeä. Keskiviikkona soitin vielä 33 minuutin konsultaatiopuhelun mikrobiologiaa ja kemiaa opiskelleelle kaverilleni (lähinnä lääkäriä mun tuttavapiirissä), jonka kanssa jauhettiin paitsi ummet ja lammet, myös tultiin siihen tulokseen, että niin kauan, kun voi olla ilman, miksi syödä niitä. Syön kuitenkin noita perinteisen kiinalaisen lääketieteen lääkkeitä, eli en ole kummiskaan ihan luomuna tässä tuleduksia vastaan taistelemassa. Ruokavalio on siis ihan natsi, hedelmistä en saa ainakaan alkuun syödä kun päärynää, kookosta ja taateleita, jotka arvatenkin on kaikki just mun lemppareita. Myös kalja on ehdottomalla kieltolistalla ja samaten suklaa, joten tämä on siinä mielessä ollut elämäni rankin viikko :D Yllättävän helpolla oon kyllä vielä päässyt, mut osasyynä on ollut se, että mitä tätä taudinkuvaani tunnen, mun pitäisi olla menkkojen lähestyessä päivä päivältä kipuisampi, mutta en ole ollut, joten uskon tähän kaksi A4:sta pitkään (fonttikoolla 7) tehtyyn listaani, jossa on liikennevalovärein merkattu, mitä saa syödä, mitä voi ujosti pieniä määriä kokeilla ja mitä ehdottomasti ei todellakaan syödä/juoda. Kuten arvata saattaa, kaupassa käynti on ihanaa ja ulkona ei syödä yhtään mitään. Paitsi päärynöitä. Toivon myös salaa, että samalla solahdan simpsakoimpaan kesäkuntoon ikinä, kun en voi nauttia suurinta osaa normaaleista paheistani.
|
Tää on nyt varsin offtopic, mut kamoon, mikä seuranhakuilmotus! Turun ystävä haluaisi kesäksi muuttaa tänne meille päin ja koitin etsiä känppää hälle, mut löysin vaan tän. Ei kelvannut tai no en edes tarjonnut. |
|
|
|
|
Myös tämä ilmotus lähinnä herätti kummastusta. Mä en vastais tälle, jos etsisin seuraa sanomalehdestä, melkonen skenaario sekään ylipäätään. Mites sä? |
Keskiviikkona toisen hyvän ystäväni piti palauta kotiin Brasilian matkaltaan, mutta puolen päivän jälkeen sain puhelinsoiton, että se on matkaseurueestaan eronneena yksin Lissabonissa ja on missannut jatkolennon Suomeen ja sillä on 50€ rahaa. Siinä menikin sitten keskiviikko soitellessa tuttavia ympäri, että kenellä olisi Säästöpankin tili ja siellä vielä rahaa Papille siirrettäväksi. Lopulta työkaveri pelasti, siirsi rahaa meidän maailmanmatkaajalle, joka pääsi siis hotelliin nukkumaan ja eilen aamulla klo 4:00 sain lähteä kaveria hakemaan lentokentältä. Yöunet ennen tätä kesti napakat nelisen tuntia ja siinäkin välissä heräilin vahtaamaan kelloa ainakin viidesti. Työpäivä oli sanomattakin selvästi hemmetin sekava ja hoopo ja kaikki huusi mulle koko päivän (asiakaspalvelun ihania plussapuolia).
|
Tässä mä haluaisin vielä jakaa mun tuohtumuksen ripsiväristä Riston väijyessä sumeana hahmona taustalla, edelleen onneksi hyvinvoivana! Tuo kauhee musta kökkänä nessussa on siis kertapyyhkäsy ripsiväriharjasta, miten se voi napata tota massaa kerralla noin tolkuttomasti sieltä tuubista! Enhän mä voi tota määrää hutiloida kerralla mun ripseen, se näyttäisi hirveältä! Ärsyttävintä on se, että sitten kun sen sudin on jynssännyt ensin puhtaaksi ja nopeasti vaan suikkaa sutia purtilossa ja massaa tulee huomattavasti vähemmän, se on aivan hyvä ripsari. Harmittaa heittää suurin osa matskusta roskiin. |
Eilen töiden jälkeen päätettiin mennä poikain kanssa meidän saunavuorolla saunomaan, mutta tästä lystistä mulla ei ole kuvia (VOI HARMI). Käytettiin koko joukko ainakin kolmea eri naamiota ja pojat tissutti kaljaa ja minä koitin olla meiningissä mukana ilman juominkeja. Saunan jälkeen katsottiin yleisön pyynnöstä Viidakon tähtöset ja Salkkarit nauhalta. Poikain lähdettyäni tapitin vielä torstain Housen ja selasin samalla toukokuisiin häihin sopivaa kolttua, mutta en löytänyt ja luovutin valvomisen suhteen. Tänä aamuna herääminen oli ihanaa verrattuna edelliseen!
|
Täsä vielä täysin irrallisena informaationa kuvamuodossa meidän eteisen ovi! |
Pitää yrittää skarpata tän postaustahdin kanssa kyllä, mutta viime viikko sen suhteen ei ollut maailman helpoin, kun kolmena päivänä viikosta teki reilusti ylitöitä ja jumpatakin piti. Ideoitakin olisi vähän takaraivossa, mutta kun ne vaatisi kodin siistimistä, kuvien ottamista ja ennen kaikkea
aloittamista..
Huomenna Topin ja ehkä Salhan kanssa eka Valtteriin ostelee kaikki kivat muiden vanhat ryysyt ja sitten Helsinki inkiin ottamaan spontaaneja tatuointeja, ei vois paremmalta kuulostaa
(paitsi ehkä suklaalla kuorrutettuna ja kaljalla valeltuna)
|
Tässä uskomattoman imartelevassa kuvassa koetan demonstroida kuinka nättejä vaatteita en toivo löytäväni meidän sunnuntain kirppuretkeltä. Jos osaisin käyttää jotain oikeaa kuvankäsittelyohjelmaa, olisin tehnyt sellaset blurraussensuroinnit kaikkeen muuhun paitsi tohon ihanaan paitaan, jota en siis ostanut Karjaan kirpputoreilta. |
Koska äsken ilahdutin vaimoa zumbaamalla sen iloksi tässä meidän olohuoneessa yhden tunnin ja yhden minuutin ajan, mun oikeasti pitäisi mennä suihkuun. Moikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro joku juttu!