tiistai 6. maaliskuuta 2012

Näinä aikoina olen keskittynyt kaikkeen epäolennaiseen

Oon autuas lomalainen ja olen ainakin viimeiset kuusi viikkoa uhonnut, kuinka lomallani aion tietysti pysytellä töistä niin kaukana kuin mahdollista, mutta myös viimeinkin siivota meidän läävän, jota kodiksikin kutsutaan. On ollut kaikki viikonloput vaimon keikkoja, itellä töitä, kavereita siellä, täällä ja tuolla ja ties mitä kissanristiäisiä joulusta asti. Hyvä, ettei ole tarvinnut kaupasta mennä ostelemaan puhtaita pikkareita ja sukkia, kun ei pesukonettakaan ole muka ehtinyt pyörittää (joo, ihan kun siinä olisi kampi kyljessä ja se hirveästi vaatisi omaa panostusta..)

Noh, toka lomapäivä takana ja oonhan mä saanut siis siivottua. Vähän jotain, sieltä täältä. Meillä on nyt erinomaisen siisti eteisen lipasto ja talouden kaulaliinat on järjestelty sotilaallisella kurilla niin värin, käyttötarpeen kuin lämmityskykyjensä mukaan. Kaulaliinat on myös havaittu paikoitellen hiukan tunkkaisen hajuisiksi, mutta laiskurina en tietenkään laittanut niitä pyykkiin, vaan törkkäsin niiden kanssa samaan laatikkoon pumpulilapun, joka on kyllästetty jollakin hajuvedellä. Epäilen talon miesväen arvostavan tätä päätöstä huomattavan rutkasti, sikäli mikäli huomaa hän yhtään mitään. Siistiä on nyt myös keittiössä, jonka jokainen ulospäin näkyvä pysty- sekä vaakapinta on jynssätty ja bonuksena vielä roskiskaappi, joka on kanssa tiskattu lattiasta kattoon. Voisin melkein ottaa siitä kuvat ja laittaa tänne, mutta se olisi jo outoa!

Mutta tosiasioita ja saatanallista sotkua vältelläkseni olen takertunut huomattavan oleellisiin askareisiin, kuten

Kasvonaamioihin!

Kinectiin ja ehkä on myös saatettu keskittyä vähän liiaksi tuohon keskiolueen

Yrityksiin kuvata nykyistä tukkaväriä ennen kampaajalle menoa ja näitä kuvia on muuten noin 11000


ja kynsien lakkailuun ja varsinkin niiden tuskaiseen kuvaamiseen. Vinkkinä tähän touhuun, että on järkevintä tiskata ensin koko keittiö teräsvillalla ja liuottimilla ja sitten ryhtyä kuvaamaan eilen lakattuja kynsiä, ei missään nimessä toisin päin!

Nyt mun pitäisi tehdä jo neljäätoista muuta asiaa, ihan niin kuin aina kun löydän muka sopivan raon päivittämiselle, mutta en mä vielä malta. En ole vieläkään saanut ratkottua mitään oleellisia asioita liittyen tähän viikkoon, kuten sitä, että uskallanko ja jaksanko mennä ostelemaan uusia silmälaseja tai mitkä pikkarit pistän tatuointiin, kun joudun siellä varmaan hillumaan puolialasti käytännössä kahtoen tuntemattomien ihmisten keskellä, niin ei kehtais mennä missään haalistuneissa, kuminauhoja sojottavissa ja 4000 kertaa pestyissä snoopy-pikkareissa. Lisäksi olen kuluttanut aikaani ja myös ystävieni aikaa pohtimalla, että pitäisikö mun ostella Soda Stream, koska vissyn kotia kantaminen on mälsää hommaa. Edellisessä pelkään vain sitä, että multa lähtisi taas ostellessa lapasesta ja tulisin kotiin jonkun timantein koristellun superdeluxemallin kanssa kotiin, vaikka mä en oikeastaan haluaisi kun silloin tällöin hiukan kuplavettä. Olen myös kuluttanut tätä siivoukselle pyhitettyä vapaapäivää keskustelemalla ripulista ja munuaistulehduksesta irkissä ja puimalla ystävän orastavaa alkoholiongelmaa ja typerien älynvälähdysten siivittämää kännissä toikkaroimista toisen huolestuneen ystävän kanssa. 

Jospa nyt kuitenkin ryhtyisin aamupesemään kasvojani, piilottamaan tätä varsin myöhäispuhjennutta teiniaknea ja vaihtamaan siivousvaatteita sellaisiin, joissa kehtaa mennä leikkimään ulos, mutta loppuun vielä pari biisilinkkausta tälle päivälle :





Jee, hyvää keväistä päivää joka ikiselle !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro joku juttu!