perjantai 9. maaliskuuta 2012

Koko viikon kuulumiset

No helloooou. Mua hävettää. Joku heittäkää kivi. En oo päivittäny tänne mitään VIIKKOON. Hyi. Toisaalta, mehän Kaken kanssa vasta opetellaan bloggaan, eli sallittakoon vielä pienet tauot. Tai emmä tiiä? Oon myös huomannu sellasen ihanan asian, että aina kun jotain kivaa tapahtumaa ja tarvis ottaa kuvaa, puhelimen akku on niin tyhjä ettei se suostu edes avaan kameraa. Höpö höpö ja seli seli. Tässä teille nyt viimeisen viikon kuulumiset yhdessä nätissä paketissa.

Viime sunnuntai:
Mä olin edellisenä päivänä hullaantunu Kaken vaimon bändin keikasta ja Kallion baarin halvasta kaljasta, joten aamu otettiin hissutellen Koiran kanssa. Tein myös ittekseni ittelleni brunssin, johon kuului nakkeja, kana-caesarsalaattia, perunasalaattia ja hedelmäsmoothieta. Aika hyvä. Koirakin tykkäs.


Olon helpotuttua suuntasin Vantaan Porttipuistoon kattelemaan uutta mattoa. Mulla on asennevamma mattojen kanssa kun oikeasti haaveilen asuvani puulattiaisessa talossa, jossa ei tarvitsisi ikinä mattoja eikä sukkia. Okei, koiran kanssahan lattiat on aina vähän hiekkaset mutta siinä sais sitten jalkahieronnan ja ihokuorinnan samassa. Vihaan sukkia. Ja matot on rumia.
Tällä hetkellä mun olkkarissa on ainoa isokokoinen matto jonka suostuin kotiini päästämään, musta pitkälankainen matto. Pari vuotta samassa talossa valkokarvaisen otuksen ja exäni kanssa näkyvät mustassa matossa upeasti. Viime kesänä matolla loikoillessani näin hämähäkin kömpivän maton uumenista. Tänään Koira oli oksentanut matolle ollessani töissä, joten kaikki se neste oli mukavasti imeytynyt lankojen uumeniin. Lopputulos: MATON ON LÄHDETTÄVÄ.

Mutta kun mä inhoan kaikkia niitä muita mattoja. Pitkälankaiset matot on kivoja, mutta sellasta en enää suostu ottamaan. Mä haluaisin mun olkkariin kivan, vaaleanvihreän maton, ja vaihtoehdot ovat nämä:
Mummolafiilis
Hirveä väri, mutta paras matsku.

Ihmeellinen puuvillamatto, väri näyttää tässä ihan kivalta mutta ei ollu sitä luonnossa.

Räikeetä räikeetä!

Ja lopputuloshan oli että lähin kotiin tyhjin käsin ja kattelen vieläki tota rumilusta olkkarissa. Euch.

Viime maanantai:
Mun oululainen ystävä Jenska tuli mun luo kylään muutamaksi päiväksi. Se selittäköön osittain päivittelemättömyyttä. Kierrettiin ystävän kanssa pari Uffia yms. Mukaan tarttui poncho ja hattu.

Kököltähän se tässä näyttää. Upea se on silti, ja vain 1e :)


Viime tiistai:
Mentiin extemporena Hyvät ja huonot uutiset - tv-ohjelman nauhoituksiin yleisöksi. Oli ihan mielettömän hauskaa! Tykkään ohjelman panelisteista, koska oon tykänny niiden kaikkien tekemisistä jossain vaiheessa elämääni. Esim. yläasteella oli tärkeintä kuunnella joka päivä Kiss FM:n aamua ja Henkka Hyppöstä, ja näin aikuisemmalla iällä ollaan Jenskan kans molemmat semi-ihastuttu Miika Nousiaiseen. Ja sai kyllä nauraa kasvolihakset kipeiksi, nauhotukset kestää kuitenkin 2,5h ja tv:stä tulee ulos vain 40min, joten aika paljon hyviä juttuja jää pois.

Toivoisin mun kämppään saman tyyppistä valaistusta.

Onneks tää kuva on tärähtäny.
Viime keskiviikko:
Virgin Oilissa syömässä ja Vanhan kuppilassa Lempi-siiderillä Jenskan ja sukulaistensa kanssa. Mukavaa.

Viime torstai:
Naistenpäivä! Työpaikan naistenpäivä alkoi aamiaisella Cafe Pirittassa ja jatkui Helsinki design- ja arkkitehtuurikiertueella. Kiersimme Kalliossa ja Töölössä, kävimme Temppelinaukion kirkossa, Arabiakeskuksessa ja Design Forum Finlandissa. Mun täytyy sanoa että oon sen verran kiinnostunut designista ja rakastan varsinkin Helsingin rakennuksia ja patsaita, ettei kiertue tarjonnut hirveästi mitään uutta. Oli tosin ihan hauska käydä joissain paikoissa, missä ei ole viime aikoina ehtinyt käymään. Huvittavaa oli että vietimme tunnin Arabianrannassa, jossa oon ite asunu ja jossa vanhemmat asuu vieläki, eli paikka on mun osalta kohtuu koluttu.
Hauskinta ehdottomasti oli käydä Design Forumissa, jossa en oo käyny kyllä vuosiin. Siellä sopi sitten kuolailla mm. Coston pipoja, Katri Niskasen vaatteita, Finskin kenkiä, Artekin huonekaluja, Titimadamin koruja ja joitain Aivan Käsittämättömän Hienoja nahkalaukkuja, joiden merkin olen onnellisesti unohtanut. Onnellisesti, koska laukut maksoi poikkeuksetta 250e, johon mulla ei seuraavaan pariin vuoteen tule olemaan varaa. No, mutta onneksi näin kevään alussa ihmiset on tottunu liukastelemaan, kun jätin sinne kaupan käytäville sen tutun kuolavanan.

Päivä päätty Ravintola Savottaan, jossa sain äärimmäisen ihanaa palvelua ruokavammoistani huolimatta <3 Parasta oli, kun muut särpivät jotain tylsää vaniljajäätelöä, mun maidoton jälkkäri sisälsi mustikoita ja mansikoita koivusiirapilla ja mintulla. Oli ehkä paras jälkiruoka, mitä olen aikoihin maistanut. Mistähän sais ostettua koivusiirappia?
Ruusutkin me saatiin onneksi, miehiltä kun sain kukkia vain virtuaalisesti.
Illalla podin sitten sitä muutaman-viinilasin-jälkeistä-päänsärkyä. Onneks mamma tuli vielä kylään niin sain vähän koiranulkoilutusapua. Tollainen päivällä tissuttelu ei sovi mulle yhtään, mieluummin juon useamman kerralla tai en juo ollenkaan, muutoin kärsin aivan järkyttävästä hedarista.


No niin, siinähän noita juttuja nyt oli. Tänään on perjantai, mä oon kaikesta tästä uupuneena kyennyt vain ulkoilemaan (=luistelemaan) Koiran kanssa ja pesemään pari koneellista pyykkiä. Huomenna tulee pari koulukaveria kyläilemaan <3 Jospa sais siitä jotain jutunjuurta.

Ootelkaahan muuten Kaken uusinta tatskapostausta, jotain AIVAN MIELETÖNTÄ tulossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro joku juttu!