tiistai 24. syyskuuta 2013

Maanantai = kakkaa, tiistai..

Mä istuin tänään autossa kolme varttia odottelemassa kitaratunnin alkua ja mulla oli siinä sitten luppoaikaa, niin aattelin siinä sit kirjoitella vähän alkuviikon kuulumisia. Yritin myös julkaista sen postauksen siitä hienosti heti, mut perseelleen se mänt. Eli tässä tää nyt koneelta naputeltuna, vähän jälkijunassa..

Eilinen oli maanantai ja aika kaameeta pascaa koko päivä: itketti, tärisytti, vitutti, väsytti ja masensi.

Kun pääsin aamulla töihin, en tajunnut oikein mistään mitään. Tähän oli selkeä syy siinä, et la-su välisenä yönä en ehtinyt nukkua silmällistäkään, kun oli niin kiirus ryypätä ja sekoilla. Koko sunnuntai meni sumussa yllättäen ja kun alkaa tässä olemaan vanha akka, niin kostautui sen vielä maanantaillekin. Töiden jälkeen ajelin himaan ja yritin keksiä tekosyyn, jolla skipata illan joogat, mutten keksinyt mitään, niin oli pakko käydä kärsimässä sekin puolituntinen väkisin. 

Eilen oli erikoisolot myös siksi, että sunnuntaiaamuna poltin mun hallusta viimeisimmän kessun ja kotimatkalla ei mikään ollut vielä auki, niin en saanut ostettua lisää. En sitten koko sunnuntaina saanut mistään lisääkään, joten maanantaiaamuna nitkut oli aika kovat, kun töihin lähdin. Koko automatkan arvoin, että ostanko kessua vai pitäskö piruuttaan testaa lopettamista, kun koko edellinen päiväkin oli ilman mennyt. Päädyin ostaa nikotiini-inhalaattoreita. Eilisen siis pyörin hämilläni ja imeskelin tota pötkylää tyhmänä.

Sen lisäks sain parkkisakon, kun töissä joudun parkittaa kahden tunnin kiekkopaikalle ja kävin tietysti päivänä aikana kääntämässä sitä kiekkoa aina parilla tunnilla eteenpäin. Parkkipirkolla oli ilmeisesti ollut yhtä vitun paska päivä kun mulla ja se päätti vielä pistää pahan mielen tosissaan kiertämään ja se läimäs mulle sitten 40€ sakon siitä, etten ollut jaksanut vekslata sitä autoa eri ruutuun siinä samalla. Eihän se joo sääntöjen mukaista ole, mutta yleensä siitä parkkiajan jatkamisesta saa varoituksen, jos sitäkään! Ja jos nyt ihan järjellä mietitään, mitä kaupungin pysäköintivalvonnassa ei selkeästi tehdä, niin jos se on ok, että mä ajelen kahden tunnin välein ympäri parkkihallia ja jatkan sitä pysäköintiaikaa samalla paikkaa vaihtaen, niin mikä käytännön ero siinä on siihen, että se olisi siinä samassa ruudussa sitten koko päivän! Sainpa taas lietsottuani itseni raivoon tätä kirjotellessa..

Mut siis, se juttu: TÄNÄÄN OLI HYVEMPI PÄIVÄ! Ei uusia parkkisakkoja, ei nukkumatta jättämisen ja pämppäämisen aiheuttamaa yleisen hyvinvoinnin epäävää sekavuustilaa, ei enää niin pahoja röökinitkuja.

Todisteeks pari luuriräpsyy, joissa mulla on mun hyvän mielen lohtupipa päässä, nolo muovipötkylä suussa ja joku tollanen syysaurinko värjää asioita todellisuutta nätimmän väriseks.


2 kommenttia:

  1. Tsemppii polttamattomuuteen!
    Itellä mennyt kyl lakko niiiin persiilleen tässä että kahtellaan sit joskus uusiks kun motivaatio yllättää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Vaik on ollu viel suht iisii, ni eiköhän se tästä kurjuudeksi muutu :D välil tulee todella idiootti olo, kun kaivaa käsilaukusta muka kessua ja on marssimassa ulos ja sit muistuu mieleen, et niijoo mähän en tee näin enää. Välil meen silti ulos imee tota inhalaattorii 8)

      Poista

Kerro joku juttu!