Täysin järjetön postaus meidän kodin tauluista

Mä muistan, kun Satu asui yksiössään ja pimeään aikaan tuijoteltiin sen jonkun naapurin ikkunasta sisään ja siellä oli koko seinäpinta-ala täynnä tauluja. Just siistii! Meiän ekan oman kodin seinille onkin ripustelu kaikennäköistä ja päätin sit kuvailla meidän tauluja.

Osittain kai tän tuimakatseisen tädin vuoksi vaihdettiin vaimon kanssa puolia sängyssä. Hän ei niin digaa. Mä tykkään tosi paljon tuosta värien käytöstä.

 Näitä dinopressoja oon kyl esitellyt aikaisemminkin, muistelen. Tilasin Etsystä ja kehystin ite. Me like!

 Kananmunataulu on ikivanha ja mua ärsyttää, kuinka se ei ole keskitetty.

 Veskissäkin opiskellaan, pihapiirin lintujen tuntomerkkejä ja nimiä, myös latinaksi. Mun lemppari on kielellisesti Bombycilla Garrulus.

 Olkkarissa sujuvasti rinnakkain omia väkerryksiä, vaimon taiteilijatädin maalauksia ja juliste- aivan aito Gustav Klimt

Nämä taitaa olla tuoreimmat tapaukset, meiän syntymävuositaulut kirpulta, olikohan ne 5 vai 6€/kpl

 



No siis semmosei. Joitain pitäs vielä ripustaa, on pitänyt vasta noin 698554 vuotta, muutama kukkalautanen, pari vihasta ukkoa ja kanavatyöpeurat. Katteellaan syssymällä.

Kiukkuinen merimies täällä moi

Tässä laulu, joka tiivistää viime päivien fiiliksiä melko napakasti.

 

Tiistaina multa poistettiin viisaudenhammas. Mä luulin, että ne nappaisi pois vasemman alaviisurin, koska se on ainakin tässä viime päivinä ollut se vittum.. häirikkö, mutta ei - ne kaiveli pois oikeen alaviisurin, joka ei ehkä muistikuvieni mukaan ole koskaan vaivannut. Pelkäsin operaatiota ihan pimeenä ja soittelinkin etukäteen, että vaadin huumausta ja tainnutusta, muuten en joko tule tai jos tulen, puren hammaslääkäriltä sormen irti. Esilääkkeeksi sain Dormicumia, joka pikaisen googlailun mukaan oli unilääke. Sain istuskella puoli tuntia rauhassa sen nielaistuani ja sitten hoiperella kidutuspenkkiin. Oli melkosen pölö olo. Muistan vain pieniä palasia sieltä täältä, muun muassa sen, kuinka itkin vain ihan vähän siinä penkissä. Jos verrataan jalkaleikkauksen hysteeriseen itku- ja paniikkikohtaukseen, niin oli siitä apua juu! Koko loppuillan olin ihan idiootti ja hyvin puuduksissa. 

 

Eka päivä leikkauksen jälkeen meni hienosti, en saanut suuta auki niin, että olisi päässyt puhumaan. Jouduinkin soittelemaan päivystykseen ja vonkaamaan ajan, jotta tohtori pääsisi kirjoittamaan mulle sairaslomaa. Hiljalleen suu alkoi aukeemaan, niin että pystyy jotain pientä ja pehmeää syömään ja kaiken ruuan ja juoman saa nauttia haaleana, koska kuuma ja kylmä vihloo. Vihlontaa toi myös ulkona liikkuminen, varsinkin pyörällä. Oli melkoisen muksaa polkasta vesisateessa 5 min lääkärikäynnin ja saikkulapun vuoksi.

 

TV:stä olen kattonut tuhatmiljoonaa jaksoa Näkijää, X-Filesia ja Gossip Girliä, että varsinainen sivistymisloma ollut tämä.

 

Kolmas päivä, tämä päivä.. PERKELE.

Jostain syystä koko päivä on mennyt sumussa, särkee päätä jostain otsan paikkeilta ja sen lisäksi oikeen puolen ylä- ja alahampaat, sekä oikea korva. Tänään myös päätin, ettei multa enää ikinä koskaan poisteta mitään saakelin hampaita, jollei niiden suussa oleskelu uhkaa henkeä.

 

Viime aikain parhaimmat kaverit, kipulääkkeet ja kylmäpussi. Nappasin kirjoittamisen alussa särkylääkettä, kun sattui ihan röyhkeästi, nyt alkaa olla mukavan pehmeetä ja melkein kivutonta. Hammassärky on kyllä saatanasta.

Vaimon ehdottama otsikko: AAAArgh en kestä, kun koira on niin creisi!!1!1! :D XD

Meillä on tälle kesälle yhdet häät (vasta yhdet!) ja kehitin lauantai-iltani ratoksi perinaisellisen mekkokriisin. Koitin selailla perusnellyjä ja -zalandoja, muttei oikeen lähtenyt sellaset olkaimettomat ja maksimissaan puoli pakaraa peittävät valkoiset rusettirömpsyunelmat, joten päädyin mietiskelemään, että jos kerrankin panostais ja kunnolla ja ostais jonkun kotimaisen design-mekkosen tai ompelisi ehkä itte, niin saisi ainakin tälle italialaistyyppiselle, metrin liian lyhyelle ja sittemmin vähän horisontaalisesti kasvaneelle vartalolle sopivan koltun. Noin puoli tuntia mietittyäni ja keksittyäni vain kaksi kotimaista merkkiä, Marimekon ja Ivana Helsingin, päädyin kysymään Salhalta apua. Sainkin linkkiä nettikauppaan, josta voisi löytyä erilaisia vinkkejä ainakin kotimaisista tekijöistä.  

 

Ihastuin päätä pahkaa tähän malliin, jonka bongasin tuolta Salhan linkkaamasta putiikista ja sieltä se oli loppu tilapäisesti, joten tilailin sen sitten merkin omasta puljusta.

 

Malli on mun mielestä ihastuttavan tyylikäs, mutta silti sopivan rento. Eniten ahdistusta aiheutti mun yli kaiken inhokkiväri: BEIGE. Mutta kappas, mekkohan myytiinkin kaavana, joten päädyin whatsappailemaan äidilleni paljon äidin nukkumaanmenoajan jälkeen intoa piukassa. Menin suorastaan jännittäen nukkumaan ja aamulla heräsin pöljänä ja ekana soittelin mamalle, että lähdetkö mun kans Eurokankaaseen heti tänään. Ei tarttenut kauheesti perustella, äitini on aina valmis ostelemaan.

 Kaava mekkoon maksoi siis 13e ja Eurokankaasta ostelin kuvassa näkyvän kankaan, joka on livenä paljon paremman näköinen ja myös mekon harjoituskappaleen kankaan ja köyhdyin näistä yhteenä 22,05e. Jos haluut säästää (ja menettää järkesi), tee se ite! Toinen hyvä puoli on se, ettei käy niin kuin viime kesäisissä häissä, joissa oli kaksi samanlaista, onneksi eriväristä, mekkoa veikatenkin HM:ltä.

Sen lisäksi käväistiin myös Sellon Anttilan loppuunmyynnistä, johon mentiin ihan vaan kattelee.

Sieltä löytyi varsin Salkkari-Monikamaiset erivärifarkut, joita arvoin pitkään, voisinko käyttää ja jaksaisinko sovittaa, koska ne Monikan housut on tosi oudot. Mutsi kuitenkin väläytteli noissa voi olla optinen laihdutusefektiä-korttia, joten kirmasin sovituskoppiin napattuani myös ylläni näkyvän paidan mukaan. Ei varmaan tarvi enää selitellä, että kaupat tuli. Jalkojen kapenemisefektiä ei toiveistani huolimatta ole havaittavissa, mutta järkeilin, että jos kympillä saa mukavan tuntuiset housut niin lähen tähän mukaan. Kuvausassistenttinä naamaa nuoleva koira on kyllä parasta, koska voi harhauttaa itseään kuvattavana ollessa ja unohtaa pönöttää tönkkönä ja vaikeena.

Voisin joskus kuvailla kaikki meidän parvekkeen puutarhatontut ja pystit, niitähän riittää, ainakin noin keskikokoisen parvekkeen mittasuhteisiin. Shrek on lukion muovailun kurssilla tehty ja sen nenän muotoilu oli ehkä miellyttävimältä tuntuva asia, mitä olen käsilläni tehnyt. 

Pistin viimeinkin kukkia parvekkeelle, alkaa näyttää keväältä. Vielä kun löytyisi riittävästi kivoja ja erilaisia kukkia parvekelaatikoihin, niin olisin tyytyväinen! Keksin kanssa vahingossa, että voisi istuttaa yksittäisiä orvokkeja noihin pieniin kynttiläkippoihin meidän häistä. Ehkä ensi viikonloppuna tai ehkä jo puolivälissä viikkoa, koska mulla on L O M A !

 

edit: jos en kuole viisaudenhampaan poistoon. Aivan mahdollisuuksien rajoissa!

Kaken yksityinen kirjakerho

Aattelin tulla tarinoimaan, kuinka nykyään meikäläinenkin lukee satunnaisesti taas kirjoja!

 

Tai lukee ja lukee, itse asiassa pääasiassa kuuntelen kirjoja, koska äänikirjat on suurinpiirtein hienoin keksintö sitten älypuhelimen ja bluetooth-kuulokkeiden, jotka päässä oon viimeiset pari vuorokautta hiipinyt ympäri kämppää.

 

 

Tehokuuntelussa on nyt ollut ehkä pisin ikinä kuuntelemani äänikirja He eivät tiedä mitä tekevät

TÖRKEEN HYVÄ.

Kantsii oikeesti kuunnella!

Jostain kohtalon oikusta oon kasvanut uskomaan, että kirjat ja leffat on sitä parempia, mitä vähemmän niiden juonikuluista tietää etukäteen, joten en ala tässä kirjaamaan mitään tiivistelmää stoorin kulusta, siis sehän pilaisi koko opuksen!

 

MUTTA se, mikä tässä kirjassa oli ihan parasta, oli erilaisten näkökulmien käyttö ja perustelut, miksi joku tyyppi kirjassa on mitäkin mieltä. Tämä mielestäni ajankohtaista juuri nyt, kun on juuri väännetty eduskuntavaalien tuloksista ja siitä, onko punavihreen kuplan elitistihipit vai maalla asuvat sivistymättömät persumoukat väärässä. Kaikkien tän keskustelun ääripäiden pitäisi mun mielestä kuunnella tahi lukea tämä kirja, josko siitä sais vähän pontta siihen, että vastapuolta vois ainakin yrittää ymmärtää. Asioilla on aina kaksi puolta ja keskustelemalla, aidosti ja oikeesti, voisi jopa ymmärtää toista puolta.

 

Ehkä se on sosiaalinen media, internet ja ATK joka keskustelusta on poistanut sen parhaan puolen, oman näkökulman laajentamisen. On niin helppo heitellä kommentteja asioihin ja jättää se siihen vastaamatta enää mitään takaisin. Tulee vaan huudelluksi se oma mielipide, tuputtamalla.

 

Lukekaa tai kuunnelkaa, saatte rahoillenne vastinetta!

 

Siirryin äänikirjahyllyni seuraavaan kirjaan. Oon ostellut kirjoja aina, kun niitä on Elisa Kirjasta jonkun kampanjan myötä saanut halvalla tai joskus jopa ilmaiseksi ja nyt päätin, että ne on aika kuunnella.

 



Ja tässä tämä upea valikoima: kolme ikivanhaa opusta, Leena Lehtolainen ja Taavi Soininvaara on ehkä hiukan liian dekkareita ja siis tylsiä tommosen mestariteoksen perään, Twilight ei varsinaisesti yhtään kiinnosta, koska pidän sitä tyhmänä ja pelkään että hurahdan ja Señor Peregrino kiinnostais, mutta lukija on tosi raskasta kuunneltavaa venyttäessään ihan vääriä sanoja ja UGH. Päädyin sitten Teuvo Pakkalan Lapsia-opukseen, koska se kestää alle kolme tuntia ja lienee kuunneltu aika nopsasti. Toistaiseksi en oo siitä vielä yhtä fiiliksissä, kun edellisestä. Aika ostella kohta parempia kirjoja, mutta onhan tuossa vielä 60 tuntia kuunneltavaa, että ei paniikkia!

 

Suositelkaa jotain! Dekkarit ei oo mun kuppi teetä, muuten uppoo aika lailla kaikki ja on dekkareissakin hyviä, ei sitä voi kiistää. Toinen ei-niin-lemppari on Danielle Steelemäiset megatyttöromanttiset stoorit, koska ne menee päähän ja arki alkaa tuntua liian pahalta.

 

Päivän eläinkuvat:

Yläkuvassa meijän Päpyli tänään, jolle pitäisi varata parturi ja jota aamulenkittäessä kippasin nurin harjun rinteessä ja polvia on särkenyt enempi ja vähempi koko päivän. Alakuvassa meijän Juuso, muistaakseni 14v villis, jonka kieli lurppaa ulkona suusta jommasta kummasta suupielestä, hän asuu siis mun porukoilla.

Kevät meni päähän part 2: LISÄÄ KUKKIA

En uskaltanut kirjotella blogiin mun uudesta sutturasta mitään tatskalääh-postauksia, koska tää on ollut melkoinen prosessi. Oon käynyt kerran kolkuttelee oven takana, kun tatskaaja oli kipeenä himassa yrjöömässä ja kaks mulle varattua aikaa peruuntui, kun mun lähettämä referenssikirje hukkaantui postissa. Sovin lopulta Jerpun kanssa, että se kipasee viemässä mun kirjeen postiluukusta sisään jollain Helsingin reissullansa ja nyt se meni perille ja Leena pääsi piirtelee mun aivotuksia paperille. 

Kolmas tatsahuti koettiin siinä kohtaa, kun päätettiin Tomin ja Tuulin kanssa täräyttää ex tempore autolla Turkuun, kun siellä tehtiin Tesyn (Turun eläinsuojeluyhdistys mä oletan) tukitatuointeja walk-in-meiningillä. Suttaushipat alkoi klo 12 ja me oltiin paikalla 12:15 ja saatiin kuulla, että niillä on jo 40 henkeä jonossa ja enempää ei oteta. 

Olin Turku-epäonnen jälkeen suht hyvällä fiiliksellä, koska kolmas kerta toden sanoo & mitä näitä latteuksia nyt on ja siispä mun neljäs yritys saada uutta leimaa on onnistuttava. Ehdin kuitenkin nähdä unia, että sain soiton, ettei Leena päässytkään piirtelemään muhun kukkasia, koska se oli lumimyrskyn vuoksi Lahdessa jumissa. Kun eilen aamulla sain viestin kuuden jälkeen, että siirretään aamukymmenen aika kello yhteentoista, mä vaan riemuitsin, että jes, tänään se tulee!

JA TULI JA MIMMONEN!

 Tää kuva on lainailtu Leenan instragramista 

 Tässä paniikkiräpsy itte oteltuna siitä vaiheesta, kun annettiin VEREN VALUA. Vähän tihkuu tässä enää, jossain kohtaa valui pitkin käsivartta. 

 Viime kesäkuisen pupumurmelin jälkeen oon vannonut, et parannan leimani pitämällä kelmua kolmisen päivää, eikä mitään turhia rasvailuita jaksa kikkailla ja sitä rupisäätöä. Reiden kohdalla tää olikin suhteellisen iisi ja mukava homma, mutta viime yönä heräsin ekan kerran klo 2:33 valmiina nousemaan ylös, vaikkei kello oo vielä soinut, mut en ois jaksanut enää yrittää nukkua kiskoen ja nykien kelmua paikalleen. En ihan vielä siinä kohtaa kuitenkaan noussut..

Mut vaikka kelmu kinnaa kyynärtaipeen paikkeilta ärsyttäen ihoa raivokkaan punaiseksi, niin yritän silti sinnitellä, koska paraneminen ilman rupea on vaan niin siistiä!

Että ei uusista sutuista pääse heti nauttimaan, lähellekään. Ihana esitellä kudosnesteessä lilluvaa kelmukasaa, kun jengi innoissaan kyselee, et no MIMMONEN TULI. Eilen illalla ihailin ruskean lillun peittämää kukkakalloani sohvalla ja pyyhin kelmun väleistä tirskuvaa töhnää paperilla. Koko käsivarsi on myös puolta paksumpi kun toinen ja ihan kuuma!

Sit päädyin tänään tilaamaan myös uuden luurin, koska oon ihan intoo piukassa. Jossain vaiheessa, ehkä kesäkuussa mulle saapuu siis tällainen:

Samsung Galaxy S6 Edge Green Emerald 128GB

Laittaisin tähän sen sydänsilmähymiön, jos vaan voisin, mut mennään sit tekstipohjasella <3 <3

Mä vahtasin maaliskuussa Samsungin web launchia, jossa tää esiteltiin ja ekat kymmenen minsaa olin silleen NJÄÄ taas samanlainen tylsä uutuuspuhelin, mut oishan toi aika hauska silti omistaa. Reilu kuukausi sitten pääsin näkemään livenä ja VOI JUKRA. Maailman siistein puhelin! Kun tuon saan, en tee enää mitään muuta, kun hipsutan luurini kaarevaa näyttöä ja välillä hihkun ääneen onnesta.

Kesäkuussa tää materialisti hehkuu ehkä jopa pimeessä autuudessaan: uusi Tempur-sänky ja uusi mahdottoman älykäs puhelin. Kyllä sitten kelpaa. Seuraavaks voisin lisätä materialistista onneani ostelemalla LPR HC-festin liput, koska meijän pojat <3 ja Flow-festareille sunnuntailipun, koska Florence + The Machine <3

Sydämelliset eläinystävät

Tässä on meiän lapsukaiset Päivi ja Risto. Päivi saapui meille tammikuun puolivälissä ja vielä häntä hakiessani luulin kutsumanimen olevan Paprika, mutta Päivihän tuo olikin! Mun tädillä, jolta tämä haukku saatiin sijoitukseen, on tapana nimetä lemmikkinsä usein poliitikkojen mukaan ja olin jo hyvin huolissani, että meille muuttaa Räsäspäivi! Huojennuksekseni selvisi, että hänen poliittinen taustansa on hiukan siedettävämpi, sillä nimi olikin hakenut innoituksensa Lippospäiviltä. Mietittiin siinä jo kauhuissamme vaimon kanssa, ettei opita ikinä sanomaan koiraa Päiviksi, mutta sujuihan tuo sitten.

Päivi ottaa välillä kontaktia Ristoon, pariin kertaan hän on loikannut häkkiin katsomaan ihan lähietäisyydeltä, mikä tyyppi on noin nihkee, kun ei leiki hänen kanssa. Päivillä on myös hurmaava tapa jyrsiä poikki piuhoja. Ensimmäistä kertaa yksin jäädessään katkesi ethernet-kaapeli, viimeaikoina ensin flexin hihna ja nyt normaali hihna. Kohta ei ulkoiluteta enää koiraa ollenkaan!

Koirassa on hienoa muun muassa pötköttelyasennot. Miten voi olla mukavaa makoilla jalat noin?

 Kävin pihatalkoissa Kaisalla ja Jounilla ja sinne tuli yllätykseksemme koirakaveri. Tryffelikoira ei löytänyt yhtään tryffeliä.

 Päivi elää yltäkylläisyydessä lelujensa keskellä, muttei leiki niistä yhdelläkään kuin sellaisilla, joihin saa namia sisälle.

Pötköttelyasennot <3

Helmiä sioille eli nyypät baletissa

Eilen oli jännittävä päivä, sillä meidän Ompeluseuran iltapäiväteekerho kokoontui isolla kirkolla baletin merkeissä. Ohjelmassa oli perjantaina 24.4. ensi-illassa ollut Kesäyön Unelma. Ajatus lähti siitä, että täytyyhän sinne päästä ja kun meijän vaimot eivät hiffanneet hyödyntää tätä timanttista treffi-ideaa, niin mentiin sitten itse tyttöporukalla. 

Oon kerta kaikkisesti maailman paskin kuvissa pönöttäjä, mutta halusin kerrankin ikuistaa, kun sitä kerta oltiin aivan asiallisen näköisenä rientämässä korkeakulttuurillisiin rientoihin.

Koska olen tyttö, lähettelin tietenkin Salhalle näitä kuviani ja sain kommenttia, et mun pitäis alkaa muotibloggaajaksi. Tän kommentin ehkä kirvoitti se tosiasia, että asuni on upeista designtuotteista koostettu: Mekko on kesällä 2011 ostettu Tuurista, jostain keskivesan vaatekaupan superhyperalesta ja maksoi muistikuvieni mukaan 5e. Kiilakorkokengät on Singaporesta, mutta ne on kummiskin ihan landespedenä merkkiä Crocs ja käsveska, jota en ollut poseerausvaiheessa vielä yhdistänyt asuuni, on lehden tilaajalahja. Niin ja sukkikset, ne on vaimo mulle tuonut tuliaisena joltain keikkareisulta, huoltoasemaostos siis!

Baletissa ei saanut kuvailla, mikä oli sääli, sillä olisin ihan hiukan halunnut kuvata niitä pyöriviä ihmisiä ehdottomasti instagramiin, vaikka etäisyys lavalle oli jäätävä ja pikku-ukkelit olisi vaan hypellyt ees sun taas jossain kaukana poissa. Hienointa oli, kyllä se kun kaksi riuskaa miesballerinaa kannatteli neitokaista kainaloista ja neitokainen juoksi ilmassa hidastettua juoksua. Hetken verran balettitunneilla itsekin aikuisiällä hikoilleena voin vaan osoittaa perustavalaatuista ihailuani kaikkea sitä näennäistä vaivattomuutta ja keveyttä kohtaan. Ei ole keveää eikä vaivatonta muuten hommaa yhtään.

Olisin halunnut aivoihini nauhurin näytösten ajaksi, sillä kun istuu hiljaa pimeässä katsoen jotain noinkin nykyaikana mukamas korutonta ja simppeliä viihdettä, pyrkii mieleen mitä omituisempia ajatuksia. Ehdin muun muassa miettiä painovoimaa fysiikan ilmiönä, kuinkahan paljon ihmisiä tuossa showssa onkaan mukana kaiken kaikkiaan, olisikohan hienoa olla lavastaja, miksi tuo vieressä istuva noin 35-vuotias mies on tullut yksin balettiin ja noin arkisesti pukeutuneena ja vielä pureskelemaan kynsiään, kuinka on varmaan hirveää, jos on tärkeä näytös juuri kun on menkat ja minkälaisia alushousuja miestanssijat mahtaa käyttää?

Baletin jälkeen hytistiin pihalla ja töpöteltiin korkkareista varpaat kipeinä ensimmäiseen ravintolaan, johon mahduttiin sisälle. Yritettiin ensin mennä tapaksille, muttei sinne mahtunut, niin päädyimme siitä sitten Dennisiin. Hyvän sapuskan äärellä ja loistavassa seurassa hihiteltiin tovi ja seurueemme joi kokonaista yhden pullooluen ja yhden lasin viiniä.  Aina ei tartte olla kännissä.

Summa summarum, jos asuisin lähempänä ja olisin kroisos, ostaisin kausarin balettiin, sukkahousuissa istuskelu sattuu mahaan ja korkokengät on saatanasta.