Joskus sitä tarvii vain sellaisen ystävän tönäisyn siirtyäkseen suunnitteluasteelta käytäntöön. Kake on hyvä tönimään, kiitos hänen olen nykyään aivan hullaantunut tatuointeihin ja ensimmäisen omani sain vihdoin tänä vuonna. Yhdellä nilkkaa koristavalla voimaeläimellä ei vielä kauheasti leveillä, aikomuksena siis hankkia paljon lisää ja näyttää isona merirosvolta. Tatuointeja on maailmassa niin monia hienoja, odotan innolla että pääsen esittelemään niistä suosikkejani täällä.
Ikuisena poikatyttönä olen alkanut myös vasta viime aikoina löytämään sisäisen, kauan kadoksissa olleen fashionistani. Olen oppinut, että jos haluaa hiusten pysyvän kuosissa niille on itseasiassa ihan tehtäväkin jotain, ja että hyvään meikkipohjaan kuuluu muutakin kuin kosteusvoide. Uuden vuoden lupaukseni oli, että enää en tule töihin yläasteelta asti suosimassani asussa, eli farkuissa ja hupparissa. Tyylitajuni on kuitenkin vielä niin lapsenkengissä, toivottavasti tämä postailu auttaa minua löytämään ne omat juttuni. Eli isona minusta tulee tyylikäs merirosvo. Lupaan laitella tänne myös paljon kuvia, tosin laatua en lupaa koska en vielä toistaiseksi omista kunnollista kameraa.
Kulutan huikean määrän vapaa-ajastani kahden lemmikkiotukseni kanssa, toivottavasti kohta pääsen myös jumppasalin puolelle. Suurin haaveeni tällä hetkellä on uskaltautua roller derbyn open skate -tapahtumaan. Toistaiseksi olen, köh, ollut aina jostain syystä kipeänä tai muuten estynyt. Myydäänkö jossain rohkeutta? Saiskohan sitä netistä?
Oliskohan tässä jo yheksi kerraksi. Saa olla.
Salha
haha mulla on sama nimi :D En oo ennen törmänny kehenkää muuhun suomea puhuvaan jonka nimi ois Salha! :)
VastaaPoistaJoudun tuottaan pettymyksen ja kertoon että Salha on vaan mun bloginimi :D
PoistaMutta tiedän kaverinkaverin jonka ihan oikea nimi on Salha, ja hän puhuu suomea. Että on teitä ainakin kaksi, ellet sä oo se mun kaverinkaveri ;)