Ikäkriisi!

Mä koin eilen pienimuotoisen valaistumisen. Siitä että miksi mua ahdistaa ja miksi mikään ei oo mitään...

Mulla on ikäkriisi.

Asioita joita mulla muka pitäis olla (yksikin näistä riittäis):
- Stabiili parisuhde
- Ihminen joka halaa kun ahdistaa
- Oma asunto
- Työ josta pidän, tai
- Opiskelupaikka alalla josta oon kiinnostunu
- Elämä muualla kuin pääkaupunkiseudulla

Mitä koen että mulla on:
- Avioero
- Koira
- Vuokrakämppä johon menee hermot
- Työ joka ahistaa
- Tosi vähän aikaa
- Ikää
- Ei mitään hajua mitä haluisin tehä elämälläni

Ihan on aito ikäkriisi käsillä tässä nyt. Yleensä oon nauranu partaani jengille joka itkee kun niillä ei oo miestä eikä vauvaa eikä leivinuunia, koska en oo ikinä tarvinu niistä mitään. Enkä kyllä tarvi noita vieläkään. Mutta mä luulen että tässä kohtaa elämää pitäis olla jo joku suunta, eikä kaikki näin levällään. Että jos mä en toimi nyt, jos mä en nyt irtisano itteeni ja lähe vuodeksi kiertään maailmaa tai ala opiskeleen mun unelma-alaa niin myöhemmin ei enää ehi?? Vähän liikaa on lautasella, jos yhtä aikaa pitäis vaihtaa duuni ja koti ja kotipaikkakunta ja harrastukset ja kaikki. Eli nyt mä aion rauhottua. Keskittyä itteeni ja omaan hyvinvointiin. Urheilla. Syödä. Nukkua. Ja sit vähän urheilla, syödä ja nukkua.

Mitä mulla realistisesti ajateltuna on:
- Maailman ihanimmat vanhemmat
- Ihminen joka halaa kun ahdistaa
- Hyviä ystäviä, joille annan liian vähän arvoa
- Vakituinen työ, jossa on kohtuullisen hyvä palkka
- Uus tatuointiaika varattuna


Nyt mennään näillä. Ens kerralla ehkä vähän pirteämpää tekstiä.

Pus!