Rillirouskun väritysterkut

Heipsun!

Mulla onkin uuet prillit, kahet!

 Nisseniltä ostelin: oli diili maksa yhdet, saat kahdet ja kolmansiksi lahjakortti kaverille, eli vaimolle. Ja miehän ostelin! Nää oli siis mun kakkosvaihtoehto ja ristin heiät mikkoalataloiksi. Ennen joulua tilasin ja uudenvuodenaattona vaan tohotin, et ehtispä uueks vuodeks, ehtispä uueks vuodeks ja just kun kurvailin rillikaupan ohi, pamahti tekstari, että täällä on. Hain välittömästi.

 Mut nämä on mun eniten rakkausrillit ikinä! Ei juuri edes harmita olla puolisokea rillirousku, kun saa aikaansa kuluttaa näin päheissä näkimissä. Mulla on ollut rillit kuitenkin tokalta vai kolmannelta luokalta asti ja siis tosi tosi monet rillit siinä matkan varrella ja nyt eka osuma, josta ihan hillittömästi tykkään. Oon ollut tosi huono ostelemaan rillejä, mä huomaan.

Kaappasin Päpän mukaan kuvaan, kun näytin niin typerältä kaikissa kuvissa. Eihän tässä nyt uuet silmälasit juuri näy, mutta koira on erityissöpö, mikä on erittäin tärkeää.

Sit ollaan koko perheen voimin (koira poislukien) väritelty Piian piirtämää värityskirjaa, joka on erityishyvä siksi, ettei mene sitä perinteistä noin kolmea kuukautta, kun värittää yhden kuvan. Mä tykkään. Kantsii hankkia, jos yhtään napostelee värittely, opuksen nimi on Leskenlehtiä ja revontulia, omani löysin ihan Prismasta. Eksraominaisuutena on vielä se, että kuvat on kortteja jee! Joskus tulee lähipiirini näistä hengentuotoksista nauttimaan myös kotioloissaan, mikäs sen onnekkaampaa. Orava on vaimon käsialaa, kukkaset ja sudenkorennot mun. 

Huomenna mulla on taas aika varattuna kauhujen kammioon, eli viisaudenhampaanpoistoon. Kun mä yhtään edes ajattelen asiaa, huokaan vaan syvään tiedostamattani moista puuskutusta. Mä en yhtään yhtään YHTÄÄN halua mennä sinne. Mä toivon, et se syöttää mulle niitä lupaamiaan pameja ainakin kourallisen ja antaa toisen mukaan, että voin kotioloissakin tainnuttaa itseni niin, etten ymmärrä mistään yhtään mitään ainakaan seuraavaan kahteen viikkoon päivään. Heräsin tänä aamuna täysin oma-aloitteisesti kello kuusi siihen, että jännittää ihan saatanasti ja mahaan koskee. Töihin mennessä olin havainnut kipuja mahan lisäksi olkapäässä tai kyynärpäässä (se vähän vaihteli paikkaa) ja kylkeen iski joku mystinen ja varsin kivulias kramppi. Kädet tärisi ja join koko ajan jotain. Kuka väittää, ettei ihminen voi psyykata itselleen kaikenlaisia vaivoja, ei kyllä tiedä mistään mitään. Ainakin mä olen siinä hommassa aivan mestari.

Tänään päämääränäni kaikissa vapaa-ajan harrasteissani on ollut eskapismi tai edes hetkellinen ajatusten harhauttaminen pois huomisesta. Kävelin töihin ja takaisin, siinä meni vajaa 50 minuuttia ja kuutisen tuhatta askelta. Kaiken matka-ajan kuuntelin äänikirjana Laila Hirvisaaren Me, keisarinnaa ja kotiin päästyäni vaihdoin uudenvuodenaattona Sannilta lainaamani Edith Södegranin runokokoelmaan, josta lukaisin kolmasosan melkein yhdeltä istumalta, enkä mä ole edes varsinainen runojen ystävä. Kuvasin kaksi ylle: oikean puolimmaisen kolmen viimeisen säkeen vuoksi, enhän mä varsinaisesti tiedä, mistä siinä kerrotaan, mutta vahvasti kopsahti. Vasemmanpuolimmainen oli taas täysin lemmikinomistajan tarpeisiin kirjoiteltu, kissaa (tai koiraa) silitellessä kun on hyvä haaveilla kaikenlaista. 

Lisäksi jostain runosta heti nappasin talteen uuden mahdollisen mottoni: 

Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan, valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.

Kohta pitäisi käydä nukkumaan, mistä ei tule tulemaan yhtään mitään, mutta sitä ennen saatan juoda vielä lasikaupalla kolaa ja polttaa posket lommolla tupakkaa, koska huomenna se ei käy enää laatuun. Huomenna juodaan vaan haaleeta vettä, kuunnellaan kurnivaa vatsaa ja palellaan jääpussi pään ympärille kietaistuna. Ja ai niin - ehkä ilman tuntoa leuassa! Siellä on hermot ja juuret sumpussa. HIPHIP HUR.. Perkele.

Enemmän on enemmän

Käytiin perjantai-iltamme iloksi Ikeassa, kun Tomi halusi ostaa joulupaskaa. Olisin taipuvainen sanomaan, että tämä on erittäin poikkeuksellista käytöstä tuntemilleni miespuoleisille henkilöille, sillä Ikeahan on saatanasta, eikä sinne nyt noin vaan ja vapaaehtoisesti haluta mennä. Mun oli tarkoitus ostaa vain minigrip-pusseja, mutta ostinkin joulukranssin. Poistin siinä roikkumassa olleet ja varsin tyylittömät kirkkaanpunaiset tasselit ja laitoin tilalle joulupalloja ja lisää valoja. Mä pidän erittäin paljon. En usko, että juuri kukaan muu pitää, mut mitä välii - ei mitään.

Olin lauantaiaamuna kehonhuoltotunnilla, jossa pyrittiin venyttämään ja aktivoimaan lihaskalvoja. Loppurentoutuksen aikana ohjeistettiin ajattelemaan paikkaa, jossa itse on rauhassa  ja joka on poissa tästä ajasta, paikasta ja tilasta. Samalla hetkellä mieleni täytti selkeä kuva hetkeltä ennen alkuräjähdystä. Näen nykyään myös paljon unia tulipaloista. Olen kyllä aina ollut mahtipontisuuteen taipuvainen pääni sisällä.

Ps. Päivän biisisuositus tästä näin

Kukkuuluuruu, mitä kuuluu?

Tää koko kirjoitus on nyt omistettu Jalmarille, joka taitaa olla ainoa, joka jaksaa sinnikkäästi käydä kurkkimassa, kirjoittaako tänne kukaan mitään. Viime aikoina ei.

Mulla on ollut vähän jotenkin vähän kökkö syksy. Vähän työhuolia, pientä kremppaa kropassa ja kuolemantapauksia lähisukulaisten piirissä. Alkusyksy meni ihan sumussa, kun olin taas pikkasen kipeä monta viikkoa ja töissä joutui huhkimaan kaiken vapaa-aikansa. Viikonlopun koittaessa menin istumaan sohvalle ja maanantaiaamuna kiroilin, että mihin viikonloppu on taas hävinnyt ja aloin laskea päiviä seuraavaan viikonloppuun. Pyhäinpäivänä mamma veti viimeiset hankalat henkäyksensä ja mieli on ollut enemmän ja vähemmän musta.

Marraskuun alusta onnistuin ryhdistäytymään luomalla elämääni jotain rutiinia ja järjestystä ja aloitin cross trainingin starttikurssin, vika kerta oli torstaina. Siitä mulla on tosi hyvä fiilis. Oon oppinut tässä vuosien varsilla sen, että mulla täytyy olla melko tiukka rytmitys arjessani, etten jää vain sohvalle murehtimaan. Treenit on nyt ollut tiistaisin ja torstaisin, mikä on tavallaan ollut tosi vähän, mutta ihan sohvaperunatasostahan tässä aloitettiin ja toisekseen, tämä treeni on ollut superpaljon tehokkaampaa kun joku perusjumppa ja paikka paikoin lihaskivut sen mukaiset. Nyt olisi määrä aloittaa omavalintaiset treenit ja mua jännittää ja pelottaa. En ehkä osaa vielä kuitenkaan mitään ja temmon ahneuksissani hullujen painojen kanssa välilevyn rikki. Oon tehnyt myös positiivisia huomioita kropassani tällä viikolla, vaikka mulla ei mitään varsinaista painonpudotusagendaa olekaan ollut tässä taustalla. Tiivistin jossain vaiheessa liikuntaharrastukseni tavoitteita Salhalle kertomalla haluavani olla vahva ja näyttää hyvältä nakuna. Muulla ei ole niin väliä. Pömppömaha on karannut meiltä melkein kokonaan, kun päivittäiset karkki- ja juustonaksusatsit vaihtui rahkaan ja hedelmäsoseeseen, mutta muuten oon syönyt aika tavalliseen tapaani. Toisena muutoksena huomasin, että liikuntaharrastuksen näkee pienen ajan päästä persuksista, kun pakara alkaa pyöristyä, eikä vaan rölly epämääräisesti alaspäin takareiden yllä.

Männä viikkoja

 

En oo toviin kirjoitellut taas, kun oon vaan tehnyt töitä ja koittanut jumppailla ja päästä normaaliin arkirytmiin, joten tiivistellääs viime aikojen tapahtumia:

Olin kasvivärjäyskurssilla toissa viikonloppuna. Ilmoittauduttiin Sannin ja Tuulin kanssa kurssille jo viime syksynä ja nyt kun se oli kohdalla, ei olisi kiinnostanut enää yhtään. Into lähteä kurssille oli niin minimissä, jollei jopa negatiivisissa lukemissa, koska kurssilla piti olla perjantai-ilta ja melkein koko lauantai ja sunnuntai. Kamalan raskas ajatus. Havahduttiin tarvikelistan realiteetteihin tosi ajoissa ja tilailtiin hädässä jotakin lankoja interneteistä noin viikkoa ennen. Tarvikelistassa oli listattu myös, että pitäisi kerätä kilo lepän käpyjä, kilo nokkosta, kilo lupiinia ja kilo pajun kuorta. Ei kerätty kukaan mitään ja luultiin voivamme ostaa väriaineita vain kurssilta, mutta siellä totuus valkeni, pakko oli lähteä keräilemään. Iltakymmeneltä olin koiralenkillä vesisateessa ja riivin nokkosia koirankakkapussiin ja löysin VIISI lepänkäpyä. Tiettekö niitä keskiverto metsäneläimen papanan kokoisia pienenpieniä käpyä, painoihan ne ehkä yhteensä ainakin 12 grammaa. Sanni onneksi kunnostautui myös ja keräsi puoli ämpärillistä käpysiä järven rannalta. Lopputulos oli kuitenkin hyvä, värjäily oli sen verran hauskaa, että ostettiin matskuja sieltä kotivärjäilyjäkin varten ja tälläkin hetkellä mulla on raparperin lehtiä kuivumassa keittiön tasolla, josko me joskus saataisiin aikaan omat värjäilysessiot.

Tuon viikonlopun ja koko vuoden paskin homma oli kuitenkin se, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Risto-kani aloitti ikuisen unensa. Mulla oli jo lauantai-iltana etiäisiä tästä, joten aloitin itkeskelyn jo etukäteen samalla kun panikoin, että mihin me saadaan pupuraasu helluntaina lääkäriin. Sunnuntaiaamuna ei kuitenkaan enää tarvinnut lääkäriä, joten lähdin itkua vääntäen värjäyskurssin vikaan päivään ja Aleksi aloitteli haudankaivuuta lähimetsään. Siellä lepää nyt hän, pidettyään seuraa meille vuodesta 2007 asti, lepää rauhassa murunen <3

Viime viikko meni siis itkeskellessä, mutta alkaa tää jo hiljalleen helpottaa. Lauantaina käytiin hakemassa vaimolle uusi työtuoli ja samalla päädyttiin sitten Jumboon, mistä ostelin uuden pyöräilykypärän. Jutskailtiin jo kypäräkaupassa, kuinka se huutaa koristeekseen tarroja ja kotoa löytyi varsinainen jackpot! Mummon loputtomasta aarreaitasta aikanaan löytynyt auton ikkunaan tarkoitettu koiratarra koristaa nyt mun oikeeta korvanpäällistä. Tapani mukaan kypärässä on kaikilla muilla laidoilla heijastintarroja, sillä en tahdo jäädä enää auton alle, ainakaan siksi etten olisi ollut tarpeeksi näkyvä. Postailin kuvan EVK:n kirpputorelle ja jengi innostui ideasta ja mä innostuin, koska saatoin lietsoa ainakin yhden henkilön, ehkä enemmänkin, käyttämään pyöräilykypärää!

Lauantaina olin harvinaislaatuisesti ulkoiluttamassa avointa tukkaa ja myöskin ompelemaani Crash-paitaa. Olin suorastaan siististi pukeutuneena ihmisten ilmoilla, mutten tietenkään todistanut asiaa kuvaamalla itteäni tätä enempää.

Lauantai-iltana manguin keittiöön ajelehtineelta vaimolta jääkaapista löytyvää kakkua sohvalle toimituspalvelulla. Vaimo sitten todellakin toi kakkua! Kakku on itse asiassa kaupan kakkuhyllystä löytynyttä valmista Rocky Roadia, eli siis suklaata, vaahtokarkkia, suolapähkinöitä, suklaata, hiukan kakkua ja suklaata. Siihen päälle tuo ukkeli oli nakannut jäätävän kimpaleen nougatjäätelöä ja vielä nonparelleja. Siinä Ranskan Cupin päätösottelua (jalkapalloa) katsellessani ahdoin tuon sokerijärkäleen kitusiini ja lähes kuolin. 90 minuuttisen ottelun loputtuakin vielä voihkin vessassa huonovointisuuttani. Mitä tästä opimme? Ei niin mitään, söin kakkua lisää sunnuntaina ainakin kerran, ehkä kaksi kertaa.



Koti 2.0

Mehän päätettiin nauttia häälahjarahoista vielä pitkään, joten ostettiin maaliskuun lopussa Hulluilta Päiviltä uus sänky. Täysin ummikkoina ja testaamatta päädyttiin aivan vain maineen perusteella hommaamaan Tempur. Oon nyt käynyt koepötköttämässä makkarissa ehkä 25 sekunnin ajan ja ensivaikutelma oli, että se on tosi kova. Ens yönä sit kattotaan, onks hyvä vai ei.

Siinä se on! Meidän päiväpeite on aivan liian pieni tuohon, mutta sillä mennään toistaiseksi. Ollaan maailman laiskimpia sängyn petaajia ja varsinkin päiväpeiton käyttäjiä. Tauluja pitäisi kanssa ripustella seinälle, sillä mun ompelutuolilla on ollut kolme taulua odottamassa ripustusta päiviä, kuukausia, jopa vuosia.

Sopisin jo sängyn tilattuani, että meidän vanha sohva lähtee Jerpun tyttöystävän kotiin ja meidän vanha sänky, joka on itse asiassa Innovationin futon-vuodesohva, alkaa meidän sohvaksi. Oon ostanut tän varsin monikäyttöisen huonekalun ehkä vuonna 2005 ja edelleen se palvelee hyvin. Vaimon selkä ei vaan tykkäillyt tästä sänkynä, mutta näinpä se saa jatkaa taivaltaan sohvana. Sitä paiti meikäläinenhän tässä sohvalla asuu, ettei vaimon selkä tästä taida liiemmin enää kärsiä.

Sohva on meidän kotiin tosi omituisen värinen, mutta onneksi meillä on siihen toinenkin päällinen, väriltään vaaleanvihreä, joka mätsää paremmin mun mielikuvaan meidän kodista. Ei vaan kiinnosta tipan tippaa bodata sitä tohon päälle, se on meinaan aivan painituntiin verrattavissa oleva suoritus. Mut onhan täällä nyt aivan järkyttävän tyhjää meidän kodiksi, kuka tahansa täällä käynyt voi todistaa.

Uusi sänky oli leveämpi kun vanha ja sehän aiheutti pyörremyrskyn meidän kodissa, kun ei sänkyä saanutkaan enää mahtumaan samaan koloseen, jossa se oli ennen. Makuuhuoneesta jouduttiin poistamaan pari metriä korkea ja toista metriä leveä hylly täynnä tavaraa lisätilan saavuttamiseksi. Tavaroiden uudelleensijoittelun vuoksi jouduttiin sitten siivoamaan vaate- ja siivouskomeroa myöten, jotta saataisiin ne romut johonkin mahtumaan. Saatiin iloksemme raijata myös sohva jo sunnuntaina makkarista olkkariin, jotta maanantaina saapuva sänky mahtuisi paikoilleen ja mikäänhän ei ole riemukkaampaa kuin futon-patjan liikuttelu. Kuvittele nyt kanniskelevasi 70 kg painoista, 140x200cm kokoista asiaa, josta ei saa mitenkään kiinni ja joka on lötkö kuin tuore ruumis.

Olkkarin nurkassa on nyt Päiville valtavasti tilaa. Koira on vaan Oulussa vauvantekohommissa, enkä tiiä, koska Päpä palaa, mutta kuulemma jo jossain juhannuksen paikkeilla, mutta onhan se hyvä olla koiraa varten tyynypyramidi ja noin 6m2 omaa tilaa.

Hyvä puoli tässä kaikessa hässäkässä on se, että vietiin kauhea määrä roinaa kierrätykseen ja roskiin. Pussillinen sähkö- ja elekroniikkaromua läksi kierrätykseen, parit vanhat silmälasit hyväntekeväisyyteen sekä vauvan ammeellinen roinaa ja jätesäkillinen vaimon vaatteita lähtee kirpparille myyntiin. Nurkat on melko ihanan tyhjät, joskin vaatehuone on nyt niin täynnä, ettei sinne mahdu sisään, mutta se on vain tilapäistä, kunnes saadaan vietyä vanha pyykkikori Japille ja kirppariromut myyntiin. Summa summarum: hyvä tästä tulee!

Hyvä loma, tosi hyvä

Loma alkaa lähestyä loppuaan, mikä tuo hiukan surua puseroon, mutta onneksi loma on ollut hyvä. Mikä kivointa, oon saanut ompeluhommia ihan valmiiksi asti!

 

Sain viimeinkin tyttöistettyä Mr. Gugulta tilaamani pusulaamapaidan! Kollari oli alun perin malliltaan varsin poikamainen, suoralinjainen, helmassa resori kinnaamassa paitaa vyötärölle kaksinkertaiseksi ja kaulus tissevälle ruumiinmuodolle aivan liian piukea. Purin helmaresorin pois ja käänsin sen yksinkertaiselle päärmeelle (onkohan toi ees oikee termi), leikkasin kauluksen veke ja käänsin samalla tavalla ja kavennus tapahtui kainalolähtöisesti: suurin poistokohta oli kainalossa, siitä sitten smoothisti kaventuen lantiolle ja hihaan. Mä tykkään tosi paljon ja viimeinkin pääsen käyttää tätä. Tänään jo päällä, kas näin!

 

 

 Piti laittaa yks kuva, jossa mulla on meikkiäkin. Värjäsin tukan uusiksi ja se on vähän tasaisemman ja järkevämmän värinen. Pitää ehkä sekoitella shampooseen suoraväriä hiukan, että saan pidettyä tyven värillisenä.

Tässä on eka yritys Kielo wrap dressistä. Tuli oikeen hyvä, mutta sit askartelin seuraavan tekeleen kaavoja niin innoissani sammakkoasennossa lattialla, että mekko repes halkion päältä ja eilen sitten lyhentelinkin sen polven päälle loppuvaksi. Ehkä se on jopa parempi niin, ainakin huomattavasti käytännöllisempi! Kangas on viskoosia Eurokankaan palapuolelta, sitä jäi vielä toista metriä ja se maksoi jotain kympin paikkeilla. Tunteja koltun kanssa kyllä kului ja sain hyvän käsityksen siitä, miksi kotimaiset vaatteet maksaa sen, mitä maksaa.

Tässä on Kielon kaavalla tehty toppi. Kangas oli mummon hamstraamista valtavista varastoista löydetty Marimekon sifonkityyppinen kangas, malliltaan Crash ja vuosimallia 1986. Oon vasta vuoden verran miettinyt, millaisen tekeleen uskaltaisin siitä tehdä, jotta hieno kangas ei menisi hukkaan. Nyt rohkaistuin ja tein siitä sitten tämän. Kaavojen sijoittelu kankaalle oli jokseenkin tiukka, jouduin lyhentämään toppia useita senttejä, jotta sain sen mahtumaan kankaalle. Naruja ei kankaasta enää mitenkään saanut, joten rupesin tutkimaan Saupartin aarrepussukkaa, josta löysin pari vaihtoehtoa nauhaksi ja Instagram-kuvan lähes yksimielisellä ja kolmeäänisellä päätöksellä päädyin punaiseen naruun, joka oli kyllä nappi valinta! Pitää vielä ostaa nudenvärinen aluspaita, jotta kehtaa ulkoilla ilman, että imeväisikäiset kaipaa likelle.

 

Lopputulemana muodostanen mielipiteen, että innostuin taas ompeluhommista JEE! Saatan jatkossakin ommella vain Named Clothingin kaavoilla, yhdet herkulliset pökät vois ainakin toteuttaa!

 

Loppuun vielä Päivän Päivi, hän kävi eilen kampaajalla ja on niin nätti, etten voi olla halailematta häntä <3



Kukkaräjähdys

Okei, myönnetään. Oon saattanut hiukan seota kukista.

 

Olen nyt kuluttanut kaksi lomapäivistäni haalimalla kukkia parvekkeelle, kotiin, ittelleni..

 

 

 Istutin meiän häiden kynttiläkippoihin jotain mulle tuntemattomia pikkukukkia. Katotaan nyt, kauan ne kestää tai että kestääkö ne ylipäätään.



Parvekelaatikoihin lätkäsin melko summanmutikassa lumihiutaleen, orvokin, ruusun, muratin, muratin, orvokin, daalian ja orvokin, tässä järjestyksessä.

Valkoiseen kippoon tuolla toisen lootan naapurissa istutin noiden pikkukippojen mysteerikukkasten paketin loput, jotka ei kukkinut. Tokkopa ne meidän pimeällä parvekkeella alkaakaan kukkia.

 Mietin myös, että voisin kukkaräjähtää kesäisissä häissä, koska sattui kirpulla näin passeli mekko vastaan! Mähän siis tunnetusti inhoon olkaimettomia mekkoja, koska ei niitä voi käyttää, mutta tää oli jotenkin erilainen tai sit oon vaan keväästä sekaisin. Huomasin myös, että mun vasen jalka on ihan surullisen tyhjä. Pitää ehkä sinnekin piirrätyttää jotakin.

 Täysin epäminämäinen paitatyyppi on tällainen sifonkinen kauluspaita. Mut vaimolta kysyin, et mites tää ja sit olinkin jo sovittamassa ja ostamassa. Mietin vaan intiaanikesää, mun sitten jo ihan pitkäksi kasvanutta tukkaa ja farkkusortseja tän kaverina, kun polkupyöräilen auringonlaskuun.

Vimottiseksi vielä kukkakimppu aamuiselta kauppareisulta. Oon haaveillut leikkopioneista vuosia, siitä asti, kun tajusin sellaisiakin olevan olemassa. Nyt rohkaistuin ostamaan niitä kukkapäissäni ja kimpussa niitä oli vaan kolme. Piti sitten ostaa kaveriksi vaaleanvihreitä ruusuja, kun ei oikein muutakaan sopivaa ollut. Ruusut oli niin kerrottuja, että ne näyttää jo valmiiksi vähän vanhoilta, mutta sehän onkin vaan hienoa, eiks? Olisin mielummin ostanut vähän vähemmän kerrottuja.

 

Nyt mä vannon itelleni, että kastelen näitä parvekekukkia säännöllisesti ja vaihdan leikkojen vedet joka päivä. Yleensä en jaksa tehdä kumpaakaan ja senhän tietää, kuinka siinä käy. En yleensä myöskään jaksa korvata niitä kuivuneita ja kuihtuneita kukkasia mihinkään. Nyt ei saa käydä niin.

 

Mitä me tykätään meiän kukkasista?